Otsikko kertoo jo aika paljon! Ollako vai eikö olla.
No sitä samaahan täs on nyt jauhettu jo aikas paljon. Kuitenkin kun eilen sain kasvokkain kerrottua ystävälleni Mialle, niin nyt voin tännekin kirjotella ihan kaikkien silmille.
Jännää, et kun olin päätöksen tehny, nii ajattelin ekana, et mikä mun blogin nimi nyt tulee olee? En oo siit vieläkään ihan varma, mut olkoon siihen asti tämä, kun keksin uuden.
Täs vaihees viimeistään joku on jo saattanu arvata mistä on kyse. No juurikin siitä, että opiskeluaika lyheni juuri vuodella, ja musta ei siis tule kätilöä vaan sairaanhoitaja.
Mun blogia lukeneena tietää, että tän asian kanssa on kamppailtu paljon. Välil on ollu niin siistii, niin siistii ja sit taas varmaan yhtä useesti on ollu ihan paskaa.
Täst on nyt kaks ja puoli viikkoa aikaa, kun ton päätöksen tein. Kello oli jotain kymmenen illalla kun kirjotin sähköpostin mun tutoropettajalle, että mitä teen. Sitä ennen olin laittanut viestii mun (ex)luokkalaiselle, joka teki saman päätöksen puoli vuotta sitten. Ainolta sain hyvät vinkit ja neuvot ja hyvän vahvistuksen päätökselle. Kiitos siis Aino!
Mua jännitti ihan älyttömästi soittaa mun vanhemmille ja kertoo niille tästä. Soitin eka iskälle, koska aattelin että sille on vaikeempi kertoo. Oliki kyl aika vaikee mennä asiaan, höpötin kaikkee ihan muuta siihen asti kunnes iskä tiukasti komensi kertomaan miks mä oikeesti soitin. Puhelu kesti lähes kaks tuntia ja siihen mahtu kyllä niin itkua kuin nauruakin ja kauheesti kaikkea järkeilyä. Mutta iskä kyllä oli mun päätöksen takana, vaikka mulla oliki kauhee fiilis, et petän iskän ja en taaskaan suorita loppuun sitä, minkä alotin.
Äidille ajattelin olevan helpompaa puhua. Sille oon muutenki vuodattanu viime aikoina kaikkee turhautumista harkkaan ja kouluun. Mut äiti oliki aika hiljanen ja puhelu ei kestänyt normaalia kauempaa, ja puheenaihekin oli aika nopeesti käsitelty. Jäi vaan mieleen äidin lause, että kai sä sitten pystyt tekemään ton loppuun joskus myöhemmin. Noh, en taida edes ottaa asiasta selvää...
Ku olin puhunu äidin ja iskän kaa ne puhelut, mun poskia kuumotti ja sydän hakkas. Sit vaa aloin itkee. Mul tuli niin iso helpotus, et olin vihdoinki saanu päätöksen tehtyä ja kerrottua siitä, ja vielä puhelimitse järkevästi ja rauhallisesti perustelemaan tätä. En jaksa kauheen yksityiskohtaisesti kirjottaa niistä, mutta perusteluina tälle on mm. vähäinen kiinnostus alalle (vielä pienempi kätilötyöhön) sekä taloudelliset syyt. Myöskin ajatus siitä, että mä opiskelen ammatin, jonka joku muu mulle haluaa kuin minä, tuntui ihan naurettavalta. Mua myös viime aikoina on sikana ahdistanut se, kun Riikka ja kätilö on laitettu samaan lauseeseen. Mä en oo pystyny ajattelee itteäni kätilönä ja se on vaan ollu ahdistava ja painostava ajatus.
Sain tosi nopeesti vastauksia opettajilta, ja mun uus tutorope on kyllä aivan mielettömän hyvä ja hoitaa hommansa todella hyvin. Hän haluaa monta kertaa varmistaa mun asiat ja laittaa sähköposteja ja soitettiinkin vielä tälläkin viikolla. On kyllä kerrankin semmonen fiilis, että jotain aidosti kiinnostaa mun koulunkäynti ja ajallaan valmistuminen.
Aikamoinen selvittely tässä onkin ollu käynnissä, esimerkiks siitä kuinka mä oon tehnyt enemmän opintopisteitä yhdes harkassa kuin sairaanhoitajien pitää, kuinka saan korvattua kirran harkan naistentaudeilla ja miten mun hopsin sais vaihdettua jo nyt sh-opsiin. Mut kaikki on ainakin tähän asti selvinny eikä tuu ongelmia suoritusten kanssa. Jos jostain ongelmia tulee, niin asumisesta, kun en haluais pitää asuntoa Jyväskylässä turhaan seittemää viikkoa varten syksyllä. Enköhän mä jotain keksi tähänkin ratkaisuks!
Eli mun syksy tulee olee just kiva! Eka jakso on teoriaa, opintojaksot on potilaan kliininen tutkiminen ja hoidon tarpeen arviointi joka on vaan 3op. Toinen on sit laajempi eli 7op kliinisen hoitotyön päätöksenteko. Sit kakkosjakso menee harkoissa, kotihoito&vastaanotto, katotaan nyt kumpi on eka ja missä ne teen. Toivottavasti tuol etelässä! Mut erityisen kivan tost syksyst tekee se, et koulu alkaa oikeesti vast 5.9. Sehän tarkoittaa, et mul on oikeesti kesälomaa tänä kesänä!!!! Ja syksyn kiva juttu on myös se, että oon oikeesti marraskuuhun asti täällä ja oon mukana tyttöjen korisjutuissa!!!!
Mun asenne opiskelua ja JAMKia kohtaan on ottanu ison harppauksen eteenpäin, koska mua motivoi ihan älyttömästi se ajatus, et mä oon vuoden päästä valmis sairaanhoitaja. Mul on oikeesti enää vuosi jäljellä. Ihan superia. Pitäis vaan vielä pohtia ja ihmetellä, et mihin sitä sit haluais suuntautua. Lapset oli aika selkee, mut kai niit muitakin vaihtoehtoja täytyy miettiä ja punnita! Mut oikeesti, eihän täs oo enää paljoo mitään jäljel, kun vuodet menee niin nopeesti!
Sairaanhoitaja vm. 2017, 22-vuotiaana. Ei paha. Sitä paitsi yhet valmistujaiset vietin isoveljen kaa, nii täytyyhän mun saada valmistujaiset pikkuveljenki kanssa. ❤️
Sit ku valmistun yliopistosta siihen ammattiin, josta oon kuuskesäsestä haaveillu, ni ne valmistujaiset on yksin mun!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti