Täl viikolla alko koulu kunnolla puolen vuoden tauon jälkeen, ja vitsi et tuntuu et oisin ollu siel viikon sijaan jo kuukauden. Tosi paljon tehtävää ja asiaa ja uutta ja mielenkiintosta, mutta kyllä siis tuntuu oudolta olla taas siellä!
Mitä nyt opiskellaan, on gerontologinen hoitotyö ja perhehoitotyö. Se gerontologia on vähän kuivaa, koska meille kätilöille ei tuu kotihoidon harkkaa, niin jotenki vähän nihkeesti jaksaa keskittyä. Vaikka seki on tosi mielenkiintoista ja kelailen tosi paljon omia isovanhempia mutta silti se on jotenkin vähän hidasta. Perhehoitotyö on super työllistävä, mutta ihana opintojakso! Päästiin just perjantaina leikkimään vauvojen kanssa ja torstainakin illalla oli tosi tärkeitä ja mielenkiintosia keskusteluita perheen suhteista.
Eilen oltiin yhen luokkalaisen kanssa lasillisilla ennen Sannin keikkaa, ja puhuttiin kuinka huono motivaatio on mihinkään. Mietittiin, et miks, koska tosiaan koulus ollaan oltu viimeks sillon huhtikuussa. Ja nää opintojaksot on tosi mielenkiintosia, mutta miks ei oo motivaatioo?
Mä täs itse pohdin, et pimeys on suuri vaikuttava tekijä. Toinen on myös varmasti se, et ikinä ei ehdi lepäämään, ja vaik oli just syysloma niin ei sillonkaa mitään lomailtu vaan koko ajan on ohjelmaa ja tekemistä. Enkä mä juurikaan kesälläkään lomaillu, mut kukapa opiskelija lomailis. Nyt vaik koulua ei aina ookaan maanantaisin ja tiistaisin, niin silti joka päivä on jotain tekemistä koska oppari. Tänäänkin oon monta tuntia jo vääntänyt oppariin lisää tekstiä, ja koska käännän enkusta suomeks paljon materiaalia, niin menee paljon aikaa ja hermostun ite itteeni kun tajuun kaiken mutta en osaa kääntää sitä suomeks järkevän kuuloseks lauseeks.
Mulla myös on iskenyt tää nykyään jo perinteeks muodostunut syysikävä hyvin aikaisin tänä vuonna. Johtunee siitä, että sain maanantaina suru-uutisen, et mun kissa jouduttiin lopettaa, koska se oli ilmeisesti jäänyt auton alle eikä sitä ois oikein leikkauksilla voitu enää fixata kuntoon :'-(. Oon maanantaista lähtien koko ajan vaan miettiny, et millon mä pääsen seuraavan kerran kotiin, millon mul ois sauma lähtee. Mut se menee valitettavasti kolmen viikon päähän. No, onneks ees sillon! Täs välis on esim. isänpäivä ja iskän synttärit, niin niitäkin jo etukäteen harmittelen et en oo kotona silloin.
Mut tiettekö tää fiilis on niin outo. Mä oon koko ajan mun kotona ja mä rakastan olla yksin täällä omassa rauhassa, mut silti mä kaipaan ihan suunnattomasti kotiin aina sillon tällön. Nytkin.
Paras kai jatkaa opparia, niin saan ajatukset pois kotoota. Pitkästä aikaa laitan muutaman kuvanki tähän viel messiin. Hyvää Pyhäinpäivän iltaa! Muistelkaa rakkaitanne! ❤️
Mimmi❤️
Moi!!
Onpas kauan siitä, kun oon tänne viimeksi kirjotellu. Sori siitä, jos joku tätä seuraa innokkaasti.
Harkan kans kävi niin, että en pystynyt tekee viimesiä päiviä loppuun, arviointiin kuitenkin menin ja sain siellä sovittua, että teen kaks rästiin jäävää päivää myöhemmin. Todennäköisesti tulevana sunnuntaina ja maanantaina!
Selkä on nyt kutakuinkin kunnossa, pitkään jos istuu paikallaan tai lähtee pitkälle kävelylle tai baariin tanssimaan, niin huomaa että joku siellä on vielä vähän epäkondiksessa, mutta minä hullu kaikesta huolimatta päätin, että maanantaina meen pelaamaan ekan korismatsin HoNsUn paidassa, kahden vuoden tauon jälkeen, ja jollain muulla numerolla kuin #9 !!! Kivaa!!
Mitäs muuta kuuluu. Syysloma oli ja meni, aika nopeesti valitettavasti. Paluu Jyväskylään koitti tosin päivää myöhemmin kuin olin suunnitellut, koska ei vaan huvittanut tulla tänne takaisin. Nyt istun ainoastaan pikkuvaloilla valaistussa huoneessani ja tunnelma tääl on just nyt tosi jees. Mietin, et mul on kyl aika kiva koti. Parvekkeelle asensin kans ulkovalot tohon kaiteeseen, ja ne on sikakivat. Ihan sama, vaik tulee pimeetä, ku on tunnelmallisii valoi keksitty!
Mul oli myös synttärit tos tiistaina! Ihan kreisii, mä oon 21. Ei mun elämä mitenkää muuttunut, mut Tinderis näyttää kivemmalt kun lukee nimen perässä 21 eikä 20. XD
Eka vuosi, kun en juhli synttäreitä, mut kyllä kotona sunnuntaina kahviteltiin perheen ja kummitädin kanssa. Tärkee iltapäivä oli. Kiitos rakkaat!
Treeneissä tiistaina illalla myös ihanat tyttöseni lauloi mulle pukkarissa onnittelulaulun niin, että pukkari raikas oikein kunnolla! Lempityttöjä voi vitsi!
Koulu "alkaa" ens viikolla kunnolla, perhehoitotyö ja geriatrinen hoitotyö tulee tän opinnäytetyön rinnalle. Tutkimus ja kehittäminen toivottavasti meni nyt läpi, aivan karsee kurssi vaikka se oliki verkkototeutuksella! Mul on tekemättä vielä vaikka mitä opintojaksoja, oon ollu sika laiska. Täytyy oikeesti nyt panostaa jossain vaiheessa kunnolla, ettei ne jää roikkuu ikuisiks ajoiksi... Tänään tuli myös sähköpostia, että mulle on koulun toimesta varattu kevään eka harkka vastasyntyneiden teholta! Jaiks! Ihanaa! Onneks koulu hoiti sen varauksen.
Tää oli tämmönen pikanen update mun kuulumisista, kaikki on hyvin ja sillee!
Ai niin. Ihan karsee juttu pitää viel jakaa.
Tiistaina kun tulin junalla Jykylään, niin mun juna pysähty Orivedellä keskelle metikköö koska joku nainen oli jääny sen junan alle. (Jääny=hypänny) Se oli ihan saatanan oksettavaa, ekaks kävi kauhee kolina ja kelasin että jotain risuja tai oksia varmaan raiteilla. Sit tuli aika pikanen pysähdys ja kuulutettiin, et ikäviä uutisia. Siis se fiilis, kun tajuut, että oikeesti se kolina mikä jalkojen alla tuntui 10sek sitten, ei ollu oksia vaan ihminen. Hyi helvetti. Hyi hitto oikeesti. Tunti seistiin raiteilla, pelastuslaitos teki jotain, poliisi jotain ja junan henkilökunta jotain. Junankuljettaja vaihtui myös, en ihmettele yhtään miks. Siis mä en tajua miten karsee toi tilanne on voinu olla sille kuljettajalle, se on nähny kaiken eikä oo voinu tehä mitään. En tiiä mitä pitäis ajatella, mut no, ainakin nainen onnistui tehtävässään ja aiheutti samalla junalliselle ihmisiä jonkin näköset kauhun hetket. Voi sitä kuljettajaa oikeesti, mäkin olin aika huonovointinen, niin miten sit kun on nähny koko homman....... Kuulemma toi raidepätkä on tosi yleinen paikka näille suikkaritapauksille, mut siltikin ihan todella vastenmielistä oli joutuu kokee toi ite. Oon jostain syystä iltaisin tosi levoton tästä ja nään mielessäni kaikkia ällöjä kuvia siitä, mitä sillon kävi. En haluais ajatella asiaa, mutta minkäs teet. Ikävä kokemus kaikin puolin.
No mutta joo, nyt lähen taas kerran treeneihin ja pitämään vähän palaveria taas tyttöjen treenaamisesta! Moikkis!
Moikkis.
Mun kuuden viikon harkka on mennyt ihan super nopeesti, en voi sanoa että oisin vihannu tota harkkaa, mutten täysin kyl oo rakastanutkaan. Must tuol on ollu kivaa, oon oppinu paljon taas uutta ja kyl mä vaan enemmän tykkään tuol kentällä olla kun koulunpenkillä. Oon enemmän tekevää sorttia.
Kuudesta viikosta on tänään jäljellä kolme päivää, jos tätä päivää ei enää siis laske. Torstaina on vika vuoro. Nytkin mun pitäis olla kovaa vauhtia harkassa tekemässä töitä ja oppimassa, mutta tässäpä mä makaan sängyssä ja kirjotan tätä tekstiä. Ai miks?
No alustukseksi siis torstainahan oli Kauppakadun Approbatur, jonka vuoksi olin tarkoituksel ottanut perjantain vapaaksi. Perjantaina illalla oli kuitenkin koristreenit, mihin luonnollisesti menin ihan täysissä voimissani. Olin mukana yhdessä treenissä, missä mä seison keskellä kenttää, saan syötön toisesta päästä ja avaan pelin toiseen päähän. Jotenkin mä onnistuin syöttää sen pallon jossain saatanan kiertoliikkeessä (ehkä???) ja syöttäessäni kuului niksnaks ja tipahdin 20cm kasaan. En pystynyt enää seistä suorassa.
Ok no lopputreenit sit vaan istuskelin ja vähän yritin jumppailla selkää, ei ollu viel niin tuskainen olo paitsi kävely oli vähän hankalaa. Pääsin onneks koutsiparin kyydissä kotiin, ja kun kotiin pääsin niin helvetti oli irti. En pystyny olee missään asennossa, otin ekan satsin 2x400mg buranaa ja soitin iskälle. Sit soitin äidille, ja konsultoin maailman parasta Annaa, että mitäs saatanaa nyt tehdään. Soitin myös harkkaan ja kerroin tilanteen, ja optimistina sanoin, että mä ilmotan aamulla pääsenkö tulemaan vai en. Lisää buranaa yöksi ja toivotaan et huomenna päivä on uus. Ei se yökään nyt ihan ruususta ollut, itkin tunnin ja mietin että soitan ambulanssin tuikkaamaan piikin pyllyyn jotta saan nukuttua. Sit aloin ajatella et voihan nyt perä, et mä oon tääl yksin et kukas niille avaa rapun oven tai tän kämpän oven?! Siin kohtaa olin niin rikki et en osannu ajatella, et ei se oo mun ongelma, kyl ne keinot keksis. Löysin sit asennon missä ei sattunu niin paljon – sikiöasento, jos joku tietää – ja nukahdin.
Aamulla en päässy sängystä ylös, ja soittoa harkkaan että heipparallaa en pääse paikalle. Pikaiset paranemiset ja tsempit kuultuani kipu alkoi taas. Jatkoin nukkumista, ja noin klo 12 otin ekat buranat 2x400mg. Äiti lähti ajamaan yhen aikaan iltapäivällä kohti Jykylää, ja toi mukanaan paljon ruokaa ja Panacodia... Otin iltapäivällä taas 2x400 burtsaa, mut kipu ei ollu lieventyny vielä yhtään, istuminen, käveleminen, seisominen, makaaminen, kaikki oli ihan hirveetä tuskaa. Yöksi taas 2x400mg buranaa + Panacod (500mg parasetamol+30mg kodeiini).
Sunnuntaiaamuna piti herätä aikasin, koska tytöillä oli matsit Muuramessa. Siinä kasilta heräsin, olin nukkunu aikalailla taju kankaalla, kiitos Panacodin, mut heti kun lähti liikkeelle niin johan kipu taas yllätti. Voin kertoo, et housujen pukeminen ja sukkien ja kenkien laitto oli aikas perseestä. No ekan pelin kestin, klo 11 mennessä oli menny jo 800mg buranaa ja kipu vaan jatku. Meiän seuraava matsi alko vasta kahelta, joten mentiin äidin kans keskussairaalalle päivystykseen, sain piikit pakaroihin klo 13 (toinen oli relaksantti ja toinen kipulääke, meni nimet vissii vähän ohi...) ja sit takasin matsiin. No ne piikit alko vaikuttaa vasta joskus illalla kotona, joten särkylääkettä siinäkin otettiin apuun. Myös autoon istuminen ja autosta poistuminen oli kauheeta, koska siin joutuu nostaa lantioo eli käyttää alaselän lihaksia... Sunnuntaiannos oli siis 800+800+600mg buranaa, 1000mg panadolia + panacod yöks. Kyl mä viime yön nukuinki ihan hyvin.
Nyt selkä on rauhottunut, koko aikaa ei säre. Jotkut asennot on edelleen vaikeita, ja ei mun kävelykään nyt ihan normaalia vielä oo. Mut parempaan mennään koko ajan! Ois vaan pitäny sillon pe yönä soittaa lanssi, niin en ois ehkä enää näin kipee...
No sairaslomaa sain 3 päiväks, eli eilen ja ma+ti. Eilinen mul oli anyway vapaa, mut tänään tarttenki huilipäivän, ja huomenna on mun arviointi joten pakko lähtee sairaalalle jokatapauksessa ees hetkeks. Jos ei keskiviikkona oo kivut kadonnut, niin pitää mennä uudestaan lääkärille.
Kysyin mun harkan ohjaavalta opelta, et mitä nyt teen kun on tullut poissaoloja, niin hän ihanan ymmärtäväisesti vastas, että lepoa ja paranemisia vaan. Tiistaina varmaan viel käydään läpi, et tuleeko mun korvata nää jotenkin, mutta siitä mun ei nyt tarvii huolehtia. Onneks! Mut tälleen mun harkan vika viikko nyt sit menee. Toivottavasti oon kunnossa pian, alkaa nää seinät ja netflix käymään puuduttaviks... Ja oishan nyt muutenki kiva mennä tekee vielä viimeset vuorot harkkaa, eikä lopettaa tälleen poissaoloon tätä kuutta viikkoo.
