(Luku)lomalla

Siis joo. Ekana taas pieni avautuminen. Musta on ihan kauheeta kun vanhemmilla ei oo hiihto/talvilomaa. Kyllä mä muistan, et ollaan pienenä menty Paloheinään pulkkaileen tai Sveitsiin Hyvinkäälle lasketteleen äidin ja iskän kans. Ja ollaan menty mökille ja tehty jäälle oma luistinrata. MUTTA missä on talvi sillon kun kuuluis olla talvi? Ja äiti ja iskäkin on vaan töissä, kun mä haluisin lähteä rinteeseen. 

En oo kaverit teitä unohtanut, mut siinä missä munkin pitäis opiskella anatomian ja fysiologian tenttiin, niin teidänkin pitäis lukea ylppäreihin. Mutta tää käy mulle ihan hyvin. Oon ainakin saanu hyvän tekosyyn jäädä kotiin opiskelemaan (lue: kattomaan Viaplaystä Pretty Little Liarsia).

Mut okei, asiaan. Mul ei kyllä mitenkään kauheesti oo ollut tätä lukumotivaatiota tässä lomallani. Avasin eilen ekaa kertaa anatomian materiaalin ja joo, ei motivaatio kyl yhtään lisääntynyt. Tentti on ens viikon perjantaina, tai lauantaina, tai vaik sunnuntaina, ihan itestä riippuen, mut mä ajattelin tehä sen heti perjantaina pois alta. Saa nähä... Anyway. Jatkoin tänään siitä mihin eilen en päässyt ja mitä. Mua yhtäkkiä kiinnosti ihan hullusti kaikki noi jutut! Lihaksia, verisuonia, sikiön ja vastasyntyneen kehitystä... Ihan hullun mielenkiintosta! Se on sitten seikka erikseen, mitä mieleen jäi ja kuinka monta näistä faktoista muistan vielä ens viikolla.

En jotenkin tiedä yhtään, mitä odottaa tolta tentiltä. Kun se on verkkotentti, ensimmäinen sellainen, jota ikinä suoritan, niin pelkään kaikkea mahdollista netin katkeamisesta aina nettisivun ruuhkautumiseen. Mitä jos just mulla se nettisivu lagaa tai yhtäkkiä vaan joku päättää katkasta nettiyhteyden? Näin ei kyllä oo viel kertaakaan käyny, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Okei, okei, en halua olla näin pessimisti, kyllä mä sen handlaan. Ja toivon parasta, et tentti menee vielä läpi.

Tän ahkerointiviikon (xD) jälkeen musta on hirveen hienoa palata taas kouluun. Kavereiden kesken tappoviikko odottaa. 

Maanantaina on synnytys, tiistaina anatomian kertaustunti ja kirjareferaatin teko, keskiviikko näyttää vielä tyhjältä, mutta eiköhän se tarkota anatomian pänttäämistä..., torstaina on kirjaesittely ja klo 19 asti lääketieteen luento (+ poikkarit?), perjantaina on se tentti, lauantaina on projektipäivä klo 11-15 ja sunnuntaina on varmasti erittäin ansaittu Jasto on the sea -risteily. Ei huh huh. 

Mutta on sitä pahemmistakin viikoista selvitty. Krhm, lukion koeviikot. Piece of cake.

täs mä tosi motivoituneena

 

Maaliskuu näyttää kyllä muuten huolestuttavan tyhjältä. Äsken katoin lukkaria, joka toivottavasti ei oo valmis vielä, niin 2 luentoa ja muutamat laboraatiot oli merkattu sinne. Hauskaa kevättä siis vaan, en tiiä oonko enemmän kotona vai Jyväskylässä! 

Maanantaina alkaa muuten yhteishaku, hakekaa meille Jamkiin! Tsekatkaa täältä, mitä siellä voi opiskella :) 

Hyvää kevättä kun se nyt näköjään jo alkoi!

Piikittelyä

Vitsit, eilen laboraatiossa piikiteltiin. Ekana nukkeja ja sit toisiamme. Olin jo aamun lääkisluennolla valmiiks panikoinut koko juttua, mut paniikki vaan yltyi kun alettiin puhua labrassa aiheesta. Ei juma, munko pitäis pistää piikki jonkun rasvakudokseen tai lihakseen?

Harjoteltiin hyvä tovi erilaisilla piikeillä ja miten lääkeainetta otetaan ampullista ja lääkeainepullosta ja millasia eri näköisiä, kokoisia ja pituisia neuloja on olemassa. Sit pisteltiin sitä keittosuolaliuosta nuken olkapäähän. Ei siinä mitään, sinne uppos.

Jännitys siinä vähän alko laantumaan, mutta palas kyllä hyvin nopeasti kun istuin koekaniinin tuoliin piikitettäväksi. Ajattelin mielestäni kauhean järkevästi, kun halusin olla opettajan piikitettävänä, niin se ei olis sit niin paha. Ei se oikeestaan ollutkaan! Se itse pistoshan ei sinällään tunnu, mutta sit kun sitä keittosuolaliuosta pusketaan tonne, niin tuli inhottava olo käteen. Ja sit vaan laastari päälle ja alles gut. 

Hetken kaikki oli hyvin, sit tuli se aika kun mun piti piikittää kaveria. Jaiks. Osaisinko mä oikeesti pistää satuttamatta kaveria? En tiedä mistä revin rohkeuteni, mutta oikeestaan toi koko homma oli ihan piece of cake. Silleen tyhmää, koska olin jännittäny sitä niin sikana, mut se olikin sit aika helppo nakki. Toki tohon sitte rutinoituu eri tavalla, mutta kyllä sydäntä kylmäs, kun mietittiin että sitä saattaa joutua jotain vauvaa pistään! Voi vauva :( 

Mä sain vielä toiseenkin käteeni keittosuolaliuosta, eli yhteensä sain sitä 0,5ml. HURJAAAA. Aika vähän, kun normaalisti rokotteissakin on sitä tavaraa semmonen 1-2ml. Parin viikon päästä sitten piikitellään lihakseen. Oh nose... Ehkä kestän sen. Tässä on ens viikon loma aikaa totutella ajatukseen 4cm pituisesta piikistä. 


Ihan vaan ajatuksena ääneen sanottakoon, että kreisiä, että mun pitäis periaatteessa osata nyt laittaa potilaalle nenämahaletku, tehä imu tai laittaa vaikka rokote. Vitsi että muuten ekalla oikeella kerralla jännittää. 

4 viikkoa Jyväskylässä -avautuminen

Heräsin yht'äkkiä tähän todellisuuteen. Hetkinen, mä oon asunut Jyväskylässä neljä viikkoa. Tasan neljä viikkoa sitten heräsin äidin kanssa tästä samasta soluhuoneesta ja tuntui että kaikki on oikeestaan tosi hyvin.
Neljän viikon aikana fiilikset on heittänyt kyllä sellaista kuperkeikkaa tästä Jyväskylästä, että voi jukra.

Tää kämppä on ihan ok. Sijainti on bonari, mut voishan tää tietysti olla lähempänä koulua, laiska kun oon heräämään. Mutta tykkään siitä, että saan kävellä aamuisin vähän pidempään ennen koulua, ja tykkään siitä että kolme kauppaa on ihan tässä lähellä. Ja kotipizza. Mutta ei, en ajatellut asua tässä koko opiskeluaikaani. En todellakaan.
Mikä mua ahdistaa, tai en tiedä onks se oikea sana, mutta häiritsee on noi ambulanssit jotka päivittäin spiidaa tosta tieltä ohi hälyt päällä. Asun siis myös semilähellä keskussairaalaa. Kyllä, musta tulee hoitotyön ammattilainen, mutta en ole sitä vielä, ja siksi mua saa häiritä hälytysajoneuvojen äänet! Ja ambulanssien lisäksi täällä on vissiin aika paljon amiksia jotka tykkää myös noloilla spoileriautoillaan spiidata ja huudattaa autoaan keskellä yötä. EI KIVA.
Lisäksi mua ärsyttää kaikenmaailman äänet ja kolinat, joihin en entisenä rivitalon asukkaana oo kerrostalossa tottunut. Siis pliis - eikö opiskelija-asunnoissakin päde ihan samat hiljaisuuden kunnioittamiset kuin muissakin kerrostaloissa? Ja minä tyhmä vielä luulin, että ylimmässä kerroksessa välttyisin pahimmilta ääniltä...
Ja sitten on tämä viikonloppuasia. Tämähän on tosiaan ensimmäinen viikonloppu, jonka vietän Jyväskylässä. Joka kerta, kun palaan takasin tänne kämpälle kotoota, olo on lyöty. On mulla täällä jo ihania kavereita ja sinänsä asiat tosi hyvin, mutta ei perhettä. Ja ne oikeat ystävät on kotona, mikä ei kyllä tavallaan muuta mitään, koska en mä kauheasti ehtis niitä sielläkään treffaamaan koulun vuoks, mutta jotenkin se ajatus siitä, että en tunne täällä vielä paikkoja ja kavereita on välillä hieman ahdistava. Niin ja tänäkin viikonloppuna siis äiti ja isi tuli käymään, että oon joka viikonloppu nähnyt vanhempiani. (Jos ei vielä oo käynyt ilmi, niin oon tosi perhekeskeinen ja veljet ja äiti ja isi on mulle KAIKKI!)

Sanonta "Koti on siellä missä sydän on" pätee omalla kohdallani järkyttävän hyvin. Vaikka teen kovasti henkistä työtä kaiken tämän uuteen tottumisen kanssa, on olo siltikin vähän uupunut. Yritän saada ajatusmaailmani tottumaan tähän, että minä asun nyt Jyväskylässä, minun elämäni on nyt täällä. Myönnän sen, vaikeaa on, mutta tämä on sitä kasvua. Ja oikeasti, mikä mulla on muka hätänä? Pääsen kotiin joka viikonloppu ja voin soittaa, skypettää ja lähetellä kirjeitä kotiin niin paljon kuin sielu sietää. Ja noi em. "ongelmatkin" on lähinnä asenteesta kiinni.

Ja on täällä paljon hyvääkin. Nyt toi, että pääsin tutoriksi, tuo paljon uutta sisältöä ja kun tässä nyt tutustutaan paremmin toisiimme ja uusiin ihmisiin niin mikäs täällä ollessa. Ja kohta on kesä, kiva nähdä millainen kesäkaupunki tämä J-town oikeesti onkaan. Vai onko ollenkaan! 

Huh. Tekipä hyvää avautua tästä aiheesta. Nyt tämä on myös julkinen muistutus itselleni, aina jos alan miettimään ja murehtimaan niin voin lukea tämän ja ajatella, että nonsense, I'm fine here.

Kaverit, jos mietitte opiskelupaikkaa oman kotipaikkakunnan ulkopuolelta, niin suosittelen tätä kovasti. Vaikka tää on ollut jännää, kurjaa, paskaa ja kaikkea mahdollista, niin on tää kyllä oikeesti ihan nastaa. Ja vielä mahtavampaa on se fiilis, kun pääsee taas omaan kotiin, perheen luo. Joten go for it!!