torstai 9. tammikuuta 2014

No nyt se sit alkoi!

Huh! Tää opiskelijaelämä on kyllä potkastu aika hyvään vauhtiin. Kolme päivää korkeakouluopiskelijana ja pää aivan pyörällä, mutta tavallaan hyvällä tavalla. 

Tiistaina kaikki alkoi, kävelin reippaasti noin kaks kilsaa koululle ja heti kun pääsin kouluun sisään, eksyin. Siis jos ootte koskaan käynyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella niin tajuutte. Mutta onneks siellä on info piste. Löysin tieni yhdelle miljoonasta audiksesta (okei ei nyt niin monta oikeesti) ja menin istumaan. Pieni Riikka-tyttönen siellä kaikkien niiden aikuisten naisten ja miesten seassa ihmettelemässä, että mitä ihmettä mä täällä teen. 


Kyllä sekin sit selvis. Saatiin kaikenlaista infoa hyvinkin paljon ja niin paljon, että voisin jopa väittää, etten muista kuin harvoja niistä faktoista. Tärkein kuitenkin on vahvasti mielessä: SHO14K.


Valitettavasti en osaa avata noita kirjain- ja numerokoodeja, mutta se tarkoittaa kaikkia meitä, jotka alotettiin nyt tammikuussa 2014 hoitoalan opinnot.


Meidän luokalla on 15 naista, ikähaarukka on 18- noin 30. Mutta se on rikkaus, että saa opiskella itseään vanhempien kanssa! Ja siistiä on, että oon käynyt 12 vuotta koulua mutta vasta nyt saan olla toisen Riikka-nimisen kanssa samalla luokalla! Musta se on hauskaa. Halvat on huvit meikäläisellä. (Ei oikeesti oo, ens viikolla on jo kahdet bileet tiedossa… Kela, missä rahani viipyy?!)


Tosiaan tohinalla on tämä alkanut, tämä opiskelijaelämä. Kaikenlaisia juttuja pitää hoitaa ja säätää, huomenna sitten onkin jo ekat anatomian ja fysiologian luennot. Toivotaan, että ymmärrän jotain, kun materiaali on enkuksi. No kyllä mä ymmärrän.


Mutta tästä tää lähtee, elossa ollaan toistaiseksi. Nyt lähden lukemaan läksyjä (!) ja huomenna taas 6.55 herätys. Ja iltapäivällä kohti kotia, ens viikolla sit takasin tänne. Voi että, en kyllä vielä osaa sanoa tätä Jyväskylää kodiksi, mä vaan asun täällä mun kämpässä, mutta mun oikea koti on kyllä siellä kehä III sisäpuolella. <3




Niin ja onni kävi myös kämpän kanssa, tää on tosi hyvällä paikalla ja kämppiskin on tosi mukava! Täällä kyllä viihtyy varmasti. Vaikka en tiiäkään onko tää Mäki-Mattia vai mitä Seppälää tai Kuokkalaa. Kun en näistä alueista niin ota selvää vielä… :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti