Mä olin jännittäny mt-harkkaa etukäteen keväästä asti. Tykkäsin niin paljon sisätaudeista, et tää koko mielenterveysaihe menetti mielenkiintonsa. Aloin vaan miettii, et hitto, miks en tehny sisätauteja pitkänä.
Olin varma eilen illalla, et kun mä meen nukkumaan, alan yhtäkkiä jännittää ihan sikana. Me oltiin purkamassa ajatuksia luokkalaisten kans monta tuntia eilen, ja illalla kun piti miettiä harkan tavotteita ja muita systeemejä, niin ilta kuluikin pyörän rengasta korjaillessa. Tosin itsehän vain kattelin, kun naapurista saapui pelastuspartio joka hoiti homman. Kiitos!!!!
Päin vastoin mitä olin ajatellu, mua ei missään vaiheessa oikeesti jännittänykään koko homma. Aamulla kun pyöräilin sairaalalle, olin liian ajoissa, hiessä ja tyynen rauhallinen. Miten niin muka?! Miks mä sit olin hermonnu tästä niin paljon??
Perehdytys oli must vähän kehno, mun oma ohjaaja on super kiva (myös kätilö!!) ja se kerto asiat mulle paljon paremmin kun osastonhoitaja tai apulaisoh. Jouduin kyselee tosi perusjuttuja osaston toiminnasta, koska niit ei kerrottu. Esim. oven avaaminen tai soittokelloon vastaaminen... Mut koska en oikeesti yhtään tienny, mitä tuol osastol tehdään, niin oisin toivonu parempaa ohjeistusta. Mä kelasin, et tuol keskustellaan paljon potilaiden kaa, mut jossain sivulausees kävi ilmi, et ei kun sosiaalityöntekijät ja SOVATEK hoitaa sen puolen. Aha, just.
Kyselin myös kaikkee, että onks se osasto rauhallinen, onks siel uhkaavia tilanteita, kuoleeko potilaita usein. Sain tietää kaikkiin vastaukset, ja nyt toivon, et en tietäis. Just pari kuukautta sit kuulemma eräs hoitaja oli saanu nokkaansa joltain potilaalta ja on loppuvuoden sairaslomalla. Ja mulle erikseen muistutettiin, et mitään ei saa pitää kaulassa, koska kuristustapauksiakin on ollu. OO KOO. EI YHTÄÄN KUUMOTA.
Tuol osastolla tuntuu hommat jotenkin tosi yksinkertasilta. Luin opiskelijoiden perehdytyskansioo, ja siellä oli listattu kaikki päivän tehtävät. Loppujen lopuks – yllättävää kyllä – toi ei edes eroo kovinkaan paljoo sisätautiosaston päivärutiineista. Somaattisten sairauksien hoitoo ja semmosta "perus"hoitoo ei niinkään oo, mutta samoja lääkkeiden jakoja, päivittäisissä toiminnoissa avustuksia ja lääkärin kiertoja tuollakin tehään. Suurin ero on kyl oikeesti se, että noi potilaat on omatoimisia ja osa hyvinkin paljon nuorempia, kun mitä sisuksilla oli. Mä en ees tiedä, onks tuolla osastolla yhtään täysin autettavaa potilasta.
Mun kuus viikkoo tulee olee kyllä ihan hiton rankat. Kahen ekan viikon aikana mul on 3 vapaapäivää, ja teen kolme yheksän tunnin päivää. Seuraavat kaks viikkoo on lähes sama, 4 vapaata. Vikoille kahelle viikolle yritin jättää kevyemmät tunnit, ja onnistuin siinä ihan hyvin. Vikalle viikolle jäi muistaakseni 34 tuntia. Ei pelkästään jumalattomien harkkatuntien (mitä myös hoitajat tuolla ihmetteli) takia tää harkka tuu olee rankka. Jutut tuolla on rankkoja, elämäntarinat on karuja. Ihmisten ongelmat on todella monenlaisia. Ja silti niiden psyyke- tai päihdeongelmien takana on aivan ihania persoonia.
Semmonen eka päivä.
Ja vielä loppuun haukut. Se idiootti, joka on päättänyt, et harkan kanssa samaan aikaan on normikoulua, voi haistaa paskan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti