kerro, kerro kuvastin

Heipä hei.

Viikkoja on taas kulunut ja nyt eletään hetkeä kun edessä on vielä seitsemän työvuoroa. Semi jäätävä ajatus, et sit kun noiden seittemän vuoron jälkeen joskus palaan sairaalaan vihreissä vaatteissa, ni saan siitä palkkaakin. :D

Joo no mutta siis vikoja viedään tuolla lasten syövillä. Oon tykänny siellä olla ja vastoin kaikkia ennakkoluulojani siellä onkin jopa ihan hauskaa! En mä siellä koe, että ois yhtään sen vaikeempaa tai rankempaa hoitaa potilaita kun aikuistenkaan osastolla. Melkein päinvastoin, aikuiset feikkaa ja valittaa niin pienestä, kun taas noi lapset on niin rehellisiä ja niistä näkee heti, jos joku homma on pielessä.

Oon päässyt tekee ja näkee kaikenlaista. Paljon on lääkelaskuja, paljon tehdään erilaisia lääkkeitä ja nesteitä, ja aivan tosi paljon käytetään tippakoneita ja ruiskupumppuja. Et kyl on oppimisen paikka! Lapset on aivan liikuttavia, aitoja ja ihania omia itsejään. Ne leikkii ja riehuu ja ärsyttää vanhempiaan ihan ku kuka tahansa lapsi. Välillä viedään toimenpiteisiin ja välillä ärsyttää, kun on piuhoja ja letkuja hidastamassa vauhtia, mutta ne on jotenkin niin (harmillisen) tottuneita, että sujuvasti hommat aina hoituu.

Tuolla osastolla on jotenkin kans tosi kiva henki. Siellä on hoitajat hyviä kavereita keskenään ja naurua on paljon. Osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat on kaikki ihania ja tosi lämpimiä ja välittäviä tyyppejä, ja lääkärit on kaikki mukavia ja niiltä ihan oikeesti uskaltaa kysyä, jos kysyttävää on! Opiskelijalle kyllä aivan mahtava paikka. Ja varmasti työntekijällekin, en ihmettele miks tuolla hoitajat haluu työskennellä vuosia putkeen. :)

Ihania kohtaamisia on ollut perheiden ja lasten kanssa. Ihan ekoina päivinä osastolle tuli lapsi, jolla todettiin leukemia. Mä sain olla siinä alussa mukana lapsen hoidossa, ja se perhe tuli jotenkin tosi kivasti tutuksi. Nyt lapsi on hyvävointisena kotijaksolla. :)

Eilen sain vähän heads uppia mun ohjaajalta, että hoitamamme lapsi on tosi tarkka hoidoistaan ja ei luota uusiin hoitajiin, et mun ei kannata säikähtää tai ottaa itteeni, jos tää lapsi jotain mulle tiuskii. Lähin vähän asenteella, et okei katotaan mitä käy, enkä kauheesti osallistunu aluks siihen itse hoitamiseen tän lapsen kohdalla. Lähin iltapäivällä lapsen ja hänen äidin kanssa toimenpiteeseen mukaan, ja meil oli tosi hauskaa siellä! Lapsi antoi mun työntää häntä pyörätuolissa, ja takas osastolle päästyä hän pyys mua tuomaan hänelle lisää juomista. Sit me vielä yhessä pelattiin hänen puhelimella jotain peliä. 

Tänään mulla oli oma potilas, mut kävin iltapäivällä vielä kattomassa tätä kyseistä eilisen hoidettavaa lasta. Siinä sit heitettiin läppää ja sain hoitaa hänen molemmat katetrit (se jo oli iso juttu, et hän luotti että mä osaan, ja samalla ku tein ni hän silitteli mun käsiä <3), ja sit ihan kirsikkana kakun päälle hän päätti lorun "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin" nimeen Riikka. Meinas kyllä tippa tulla linssiin, oli jotenkin niin ihana fiilis että semmonen lapsi joka on kovia kokenut ja vierastaa uusia hoitajia niin otti mut niin nopeesti tosissaan ja hyväksyi mut hoitajakseen :').

Oon saanut tuolla niin hyvää ohjausta ja musta on pidetty huolta, että hyvältä tuntuu! Ens viikolla saan vielä enemmän vastuuta ja vissiin hoitaa yhtä potilasta vähän enemmän jotta tulee tutummaksi semmonen perushoito ennen kantasolusiirtoa. Me oltiin tänään jo ihan best friends sen lapsen kaa, joten eiköhän sovi :)

Mut vähiin käy ennen ku loppuu! Nyt voin hehkuttaa varmaa tietoo, eli USA CALLING!!!!
Siihen liittyen saan valmiin paperit ehkä ens syyskuussa, mut se on mulle tosi ok enkä murehdi sitä yhtään. Täs vaihees opintoja mulle on ihan sama lukeeks mun valmistumispäivämääränä 5/17 vai 9/17. Töitä en tuu kuitenkaa tekee varmaankaa ennen syksyä hoitoalalla nii ihan sama. :D Kuha joskus sit!

Hesois on jo kevät. Mul on parin viikon päästä aikamoine hyppy kesään :):)):):):)