Heipä hei.
Viikkoja on taas kulunut ja nyt eletään hetkeä kun edessä on vielä seitsemän työvuoroa. Semi jäätävä ajatus, et sit kun noiden seittemän vuoron jälkeen joskus palaan sairaalaan vihreissä vaatteissa, ni saan siitä palkkaakin. :D
Joo no mutta siis vikoja viedään tuolla lasten syövillä. Oon tykänny siellä olla ja vastoin kaikkia ennakkoluulojani siellä onkin jopa ihan hauskaa! En mä siellä koe, että ois yhtään sen vaikeempaa tai rankempaa hoitaa potilaita kun aikuistenkaan osastolla. Melkein päinvastoin, aikuiset feikkaa ja valittaa niin pienestä, kun taas noi lapset on niin rehellisiä ja niistä näkee heti, jos joku homma on pielessä.
Oon päässyt tekee ja näkee kaikenlaista. Paljon on lääkelaskuja, paljon tehdään erilaisia lääkkeitä ja nesteitä, ja aivan tosi paljon käytetään tippakoneita ja ruiskupumppuja. Et kyl on oppimisen paikka! Lapset on aivan liikuttavia, aitoja ja ihania omia itsejään. Ne leikkii ja riehuu ja ärsyttää vanhempiaan ihan ku kuka tahansa lapsi. Välillä viedään toimenpiteisiin ja välillä ärsyttää, kun on piuhoja ja letkuja hidastamassa vauhtia, mutta ne on jotenkin niin (harmillisen) tottuneita, että sujuvasti hommat aina hoituu.
Tuolla osastolla on jotenkin kans tosi kiva henki. Siellä on hoitajat hyviä kavereita keskenään ja naurua on paljon. Osastonhoitajat ja apulaisosastonhoitajat on kaikki ihania ja tosi lämpimiä ja välittäviä tyyppejä, ja lääkärit on kaikki mukavia ja niiltä ihan oikeesti uskaltaa kysyä, jos kysyttävää on! Opiskelijalle kyllä aivan mahtava paikka. Ja varmasti työntekijällekin, en ihmettele miks tuolla hoitajat haluu työskennellä vuosia putkeen. :)
Ihania kohtaamisia on ollut perheiden ja lasten kanssa. Ihan ekoina päivinä osastolle tuli lapsi, jolla todettiin leukemia. Mä sain olla siinä alussa mukana lapsen hoidossa, ja se perhe tuli jotenkin tosi kivasti tutuksi. Nyt lapsi on hyvävointisena kotijaksolla. :)
Eilen sain vähän heads uppia mun ohjaajalta, että hoitamamme lapsi on tosi tarkka hoidoistaan ja ei luota uusiin hoitajiin, et mun ei kannata säikähtää tai ottaa itteeni, jos tää lapsi jotain mulle tiuskii. Lähin vähän asenteella, et okei katotaan mitä käy, enkä kauheesti osallistunu aluks siihen itse hoitamiseen tän lapsen kohdalla. Lähin iltapäivällä lapsen ja hänen äidin kanssa toimenpiteeseen mukaan, ja meil oli tosi hauskaa siellä! Lapsi antoi mun työntää häntä pyörätuolissa, ja takas osastolle päästyä hän pyys mua tuomaan hänelle lisää juomista. Sit me vielä yhessä pelattiin hänen puhelimella jotain peliä.
Tänään mulla oli oma potilas, mut kävin iltapäivällä vielä kattomassa tätä kyseistä eilisen hoidettavaa lasta. Siinä sit heitettiin läppää ja sain hoitaa hänen molemmat katetrit (se jo oli iso juttu, et hän luotti että mä osaan, ja samalla ku tein ni hän silitteli mun käsiä <3), ja sit ihan kirsikkana kakun päälle hän päätti lorun "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin" nimeen Riikka. Meinas kyllä tippa tulla linssiin, oli jotenkin niin ihana fiilis että semmonen lapsi joka on kovia kokenut ja vierastaa uusia hoitajia niin otti mut niin nopeesti tosissaan ja hyväksyi mut hoitajakseen :').
Oon saanut tuolla niin hyvää ohjausta ja musta on pidetty huolta, että hyvältä tuntuu! Ens viikolla saan vielä enemmän vastuuta ja vissiin hoitaa yhtä potilasta vähän enemmän jotta tulee tutummaksi semmonen perushoito ennen kantasolusiirtoa. Me oltiin tänään jo ihan best friends sen lapsen kaa, joten eiköhän sovi :)
Mut vähiin käy ennen ku loppuu! Nyt voin hehkuttaa varmaa tietoo, eli USA CALLING!!!!
Siihen liittyen saan valmiin paperit ehkä ens syyskuussa, mut se on mulle tosi ok enkä murehdi sitä yhtään. Täs vaihees opintoja mulle on ihan sama lukeeks mun valmistumispäivämääränä 5/17 vai 9/17. Töitä en tuu kuitenkaa tekee varmaankaa ennen syksyä hoitoalalla nii ihan sama. :D Kuha joskus sit!
Hesois on jo kevät. Mul on parin viikon päästä aikamoine hyppy kesään :):)):):):)
perjantai 31. maaliskuuta 2017
maanantai 6. maaliskuuta 2017
VIKA! Nyt on oikeesti vika
Joo no taas tää päivittäminen jääny vaiheeseen, tuntuu et joka hetki on aina jotain tekemistä!
Kuuluu hyvää, kevät tulee ja vika harkka pyörähti tänään käyntiin. Elämme jännittäviä aikoja kevään suhteen!!!
Kuitenkin, vauvaosastolla meni tosi tosi kivasti ja koin että tein siellä hoitajana tärkeetä työtä. Loin kivoja vuorovaikutussuhteita perheisiin ja joistain vauvoista tuli jollain tavalla tosi tärkeitä ja vaikka en ois hoitanut niitä sinä päivänä ni kävin kattomassa niitä ja juttelemassa perheille. Vielä vikana päivänä kävin toivottamassa mun lempiperheelle hyvät jatkot ja tsemppiä kotiutumiseen, ja siinä kyllä sekä minä että perheen äiti herkistyttiin kyyneliin. Se oli jotenkin tosi tärkee hetki :')
Arviointi sujui kans puhelimitse tosi hyvin ja mun maikka oli tosi kiinnostunut kaikesta oppimastani ja kokemuksestani. Kiva tietty, kun tää on vika harkka ja oppimista kuuluukin syventää. Sain tuolta osastolta hyvää palautetta ja mun oma ohjaaja oli kirjottanut mulle vielä kahden sivun kirjallisen palautteen ja tsemppikirjeen harkan päätteeks!! Oikeesti siis mikä homma!! Pliis levittäkää sanaa, HUSissa on ihan mieletön opiskelijoiden ohjaus enkä voi tätä tarpeeks hypettää!!!! Ihanaa, kun on oikeesti kokemus toisesta shp:sta niin pystyy oikeasti tätä tarkottamaan ja vertaamaan et niin, näinkin voi asioita hoitaa.
Tää sama meininkihän siis vaan jatkuu, nimittäin tänään alotin sit tän vikan harkan vikan osion (VIKA=VIIMEINEN!!!) tuolla lasten syövillä ja ei kuulkaa oo totta. Luulin, et ei voi mennä enää parempaan tää ohjaaminen. No menihän se. :D
Alkuinfo oli samalla tavalla kun Jorvin harkan alussa, eli kaikki tänään alottaneet sai yhteisen infon kliiniseltä hoitotyön opettajalta. Alotettiin Lastenlinnasta, edettiin Lastenklinikalle, jossa kierrettiin niin, et olin ihan täysin eksyksissä, ja sit koska mun osasto on väistössä niin se maikka vielä tuli tuomaan mut Kolmiosairaalaan. Tunneli, hissi ylös, tunneli, hissi ylös, kohti Kolmiosairaalaa, hissi ylös ja perillä. Miks ikinä valitin et Jyväskylässä keskussairaalalla on vaikee liikkua XD Kuitenkin, reitti selvä!
Mun ohjaajalla oli tänään semmonen vuoro, et hän ei ottanu omia potilaita eikä käytännössä ollut vahvuudessa, mikä tarkoitti sitä, et istuttiin klo 12-15 perehtymässä mun harkkajaksoon ja osaston toimintaan ja käytäntöihin ja kierrettiin osastoo ja sairaalaa yms. Sain myös semmosen A4 kirjekuoren TÄYNNÄ kaikkia papereita. No jokes, se oli täynnä. Sieltä löyty työvuorolista (mun ohjaajien siis), lasten syöpätaudeista neljä eri nippua, perehdytys/tavoitevihko (jonka opiskelijavastaava on itse askarrellut ?????), harjoittelun tehtävävihko täynnä tehtäviä lääkelaskuista oireiden tunnistamiseen ja tietysti perus harjotteluinfo osaston käytännöistä ja vinkkilista opiskelijalle. MI-TÄHHHH. Ihan oikeesti en oo koskaan aikasemmin ollu näin innoissani jostain harkan alottamisesta ja vaan joidenki tehtävien takia, mut come on!!! Mul on oikeesti fiilis, että tuun oppii niiiiin paljon kaikkee tän kuuden viikon aikana. Niin kiinnostavaa ja hullun motivoivia tyyppejä ympärillä ni mikäpäs siinä!
No mutta joo! Kuus viikkoa aikaa leipoa itsestäni sairaanhoitaja! (OK – en ota tästä mitään paineita, niin monta sairaanhoitajaa on tullut vastaan jotka on sanoneet, et tän homman oppii tekemällä ja esim. päivystykses ne tyypit sano et vielä vuodenki päästä siellä alottamisesta voi tulla eteen tilanne, jota ei osaa tehä JOTEN se et valmistun ei tarkota sitä et mun pitää nyt sit osaa kaikki. Oon realisti.) Tsemppii kevääseen, pidän täällä jonkun loppupuheen sit kun alkaa hommat olee taputeltu :D counting days 41....
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Vauvoja ja ajatuksia eutanasiasta
Ok ekana otsikon aiheet ei liity toisiinsa eli no worries!!!
Oon nyt tokaa viikkoa syventävässä harkassa vauvateholla, ja tuntuu että aika menee sika äkkiä! Oon melkeinpä jo puolessa välissä tätä ekaa harkkapätkää, ja sit oikeesti on enää se kuus viikkoa jäljellä. Ihan kreisii.
No mut! Vauvatehohan oli mulle jo Jyväskylästä tuttu, eli viime maanantaina mua ei juurikaan jännittänyt mennä osastolle. Pieni jännitysmomentti oli, kun tajusin että oonkin ainoo opiskelija, joka alotti sillon maanantaina! Tuolla on max kolme opiskelijaa samaan aikaan harkassa, mut kaikkien alotukset on porrastettu kahen viikon välein. Tosi kiva kyllä oikeestaan :)
Kätilöopisto on aika vanha sairaala, ja koska Jyväskylässä oli tosi uus vauvateho ja ton Jorvin harkan jälkeen, uusista tiloista siirtyminen vanhaan sairaalaan oli vähän shokki :D En jotenkaan alkuun pystyny käsittää, että yhdessä huoneessa voi oikeesti olla kuus vauvaa, eli siis kuus perhettä, samaan aikaan. En ehkä tajuu sitä vieläkään, mut enää se ei shokeeraa! Henkilökunta on tosi kiva ja osaston lääkäritkin huipputyyppejä! Täällä HUS alueella on kyllä ihan selkeesti PALJON opiskelijamyönteisempi meininki kun Jyväskylässä. Oon antanut siitä nyt jo palautetta täällä ja oon saanut vastaukseks, että HUS panostaakin opiskelijoiden ohjaukseen tosi paljon. Kiitos siitä!!
Mun omat ohjaajat on kans tosi kivoja, toinen on ensiapuvastaava sairaanhoitaja ja toinen on lastenhoitaja noin 30 vuoden kokemuksella. Eli asiantuntevat tyypit! Mul oli ehkä ruususempi muistikuva tällasesta osastosta, mut aika nopeesti se palautu mieleen, et ai niin, tää onkin paljon istuskelua ja hengailua. Niinhän sen kuuluu ollakin, et perheet hoitaa vauvansa ite, mut kyl se aina välillä on puuduttavaa vaan istuu tai lukee kolmatta rundia opiskelijamateriaaleja.
Helsingin alueella ne ihan kaikista pienimmät ja hätäisimmät vaavit syntyy Naistenklinikalla, ja tuolla Kättärillä tehovalvonnassa olevat vauvat on ymmärtääkseni pääasiassa ihan ok kunnossa. Se varsinainen teho-osasto on kai myös Meilahdes, että jos joku toooosi huonokuntonen lapsi syntyy Kättärillä, niin ne sitten voinnin salliessa siirretään sinne. Eli siis Kättärillä vauvat on aika hyväkuntoisia ja suurin osa niistä onkin siellä kasvamassa.
Noh kuitenkin, oon päässyt hoitamaan ihania pieniä ihmisiä ja heidän perheitään! Oonki huomannu kuinka paljon rohkeemmin käsittelen vauvoja ja juttelen vanhemmille. On myös ollu siistiä huomata, et kun vanhemmat kysyy jotain neuvoa tai mielipidettä, niin oon osannut oikeesti vastata niille asiantuntevasti ja perustella mielipiteitäni näyttöön perustuvasti! Se on yks mun tän harkan tavoitteistaki :) Mutta ei oo siis ihan turhaan käyty koulussa...
Mun maikkakin kävi tiistaina, kun sattu olemaan Helsingissä työhommissa. Oli tosi kiva, et se kävi! Se on niin superkiva maikkakin. Ja varmasti oli hänellekin mielenkiintosta nähdä tota Kätilöopistoa, ku se on kuitenkin valtakunnallisesti tunnettu sairaala ja Suomen suurin synnytyssairaala.
No mut sit tähän toiseen aiheeseen.
Mä oon pohtinut tätä paljon ja aattelin, että pitää nyt kirjottaa tämä ulos. Mua nimittäin ärsyttää, että eutanasiaa vastustavat tekee siitä niin negatiivisen asian. Vissiin itse P. Räsänenkin oli puhunu eutanasian yhteydessä myrkystä, joka tappaa.
En siis ihan oikeesti pysty ymmärtämään (ok – en oo tarpeeks asiaan perehtynytkään), että mikä perustelu ois riittävän hyvä sille, että eutanasiaa ei hyväksytä Suomen laissa?
Jos potilas on siinä tilassa, et tiedetään hänen kuolevan, oli aktiivista hoitoa tai ei, ja se kuolema ehkä pelottaa, saattaa olla kivulias, siinä voi kestää tosi kauan tai ihan vaan et potilas on valmis lähtemään, niin miksi hänelle ei voida suoda sitä viimeistä toivetta. Minusta henkilökohtasesti on kauheeta, et puhutaan jostain myrkystä tai siitä, että ois jotenkin lääketieteen vastaista ja että avustetaan itsemurha potilaalle (toki avustettu kuolemahan se kyllä on...). Sillä potilaalla on viimeiseen hengenvetoonsa asti päätösvalta (tai hoitotahto) omasta hoidostaan tai hoitamattomuudestaan.
Mä ajattelen, että jos eutanasian laillistaminen menee läpi, niin siin pitäisi olla sit tietyt kriteerit, milloin se voidaan toteuttaa. Että esimerkiks mä en vois mun menkkakivuissa mennä sairaalaan ja sanoo että mä haluun kuolla, antakaa letaali annos jotain morkkua. Vaan et siinä täytyy niinku oikeesti olla ne lääketieteelliset perusteet. Ja veikkaan, et jos joku toivoo itselleen armokuolemaa, niin hän on ehkä asian miettinyt ja ihan oikeasti haluaa sen itselleen toteutettavan. Tietty sit tulee kyllä mieleen niitäkin mt-keissejä, joissa joku on esimerkiks viidesti yrittänyt tappaa itseään eikä vaan onnistu, eikä sillä oo omasta mielestään mitään syytä elää. Ni onhan toi nyt moraalisesti ja eettisesti ja ihmisoikeudellisesti arveluttavaa, mut mä luotan et joku ratkaisu ja kultainen keskitie tähänkin asiaan löytyy. Mut nostan jo nyt hattua lääkäreille ja niiden arvostelukyvylle!
Näin tulevana sairaanhoitajana mä en jotenkin kestäis ehkä sitä, et mun potilas ois kuolemassa, ja hänet on vain sedatoitu vahvoilla kipulääkkeillä ja sit odotellaan et millon se henki loppuu. Varsinkin, jos kyseessä on esimerkiksi aivokuollut. Tai vaikka syöpäpotilas, joka saattaa kärsiä kivuissaan (tajuttomana?) vielä monia viikkoja ellei kuukausiakin. Tulee niin ihmisarvokysymykset mieleen, et kenen edun mukaista se on? Potilaan? Omaisten? Hoitohenkilökunnan? Sitä sopii miettiä. Mä itse kannatan eutanasian laillistamista, kunhan siihen saadaan järkevät raamit.
Nyt olen puhunut. Muistutan vielä että nää kaikki on mun henkilökohtaisia näkemyksiä ja edustan vain ja ainoastaan itseäni :)
Oon nyt tokaa viikkoa syventävässä harkassa vauvateholla, ja tuntuu että aika menee sika äkkiä! Oon melkeinpä jo puolessa välissä tätä ekaa harkkapätkää, ja sit oikeesti on enää se kuus viikkoa jäljellä. Ihan kreisii.
No mut! Vauvatehohan oli mulle jo Jyväskylästä tuttu, eli viime maanantaina mua ei juurikaan jännittänyt mennä osastolle. Pieni jännitysmomentti oli, kun tajusin että oonkin ainoo opiskelija, joka alotti sillon maanantaina! Tuolla on max kolme opiskelijaa samaan aikaan harkassa, mut kaikkien alotukset on porrastettu kahen viikon välein. Tosi kiva kyllä oikeestaan :)
Kätilöopisto on aika vanha sairaala, ja koska Jyväskylässä oli tosi uus vauvateho ja ton Jorvin harkan jälkeen, uusista tiloista siirtyminen vanhaan sairaalaan oli vähän shokki :D En jotenkaan alkuun pystyny käsittää, että yhdessä huoneessa voi oikeesti olla kuus vauvaa, eli siis kuus perhettä, samaan aikaan. En ehkä tajuu sitä vieläkään, mut enää se ei shokeeraa! Henkilökunta on tosi kiva ja osaston lääkäritkin huipputyyppejä! Täällä HUS alueella on kyllä ihan selkeesti PALJON opiskelijamyönteisempi meininki kun Jyväskylässä. Oon antanut siitä nyt jo palautetta täällä ja oon saanut vastaukseks, että HUS panostaakin opiskelijoiden ohjaukseen tosi paljon. Kiitos siitä!!
Mun omat ohjaajat on kans tosi kivoja, toinen on ensiapuvastaava sairaanhoitaja ja toinen on lastenhoitaja noin 30 vuoden kokemuksella. Eli asiantuntevat tyypit! Mul oli ehkä ruususempi muistikuva tällasesta osastosta, mut aika nopeesti se palautu mieleen, et ai niin, tää onkin paljon istuskelua ja hengailua. Niinhän sen kuuluu ollakin, et perheet hoitaa vauvansa ite, mut kyl se aina välillä on puuduttavaa vaan istuu tai lukee kolmatta rundia opiskelijamateriaaleja.
Helsingin alueella ne ihan kaikista pienimmät ja hätäisimmät vaavit syntyy Naistenklinikalla, ja tuolla Kättärillä tehovalvonnassa olevat vauvat on ymmärtääkseni pääasiassa ihan ok kunnossa. Se varsinainen teho-osasto on kai myös Meilahdes, että jos joku toooosi huonokuntonen lapsi syntyy Kättärillä, niin ne sitten voinnin salliessa siirretään sinne. Eli siis Kättärillä vauvat on aika hyväkuntoisia ja suurin osa niistä onkin siellä kasvamassa.
Noh kuitenkin, oon päässyt hoitamaan ihania pieniä ihmisiä ja heidän perheitään! Oonki huomannu kuinka paljon rohkeemmin käsittelen vauvoja ja juttelen vanhemmille. On myös ollu siistiä huomata, et kun vanhemmat kysyy jotain neuvoa tai mielipidettä, niin oon osannut oikeesti vastata niille asiantuntevasti ja perustella mielipiteitäni näyttöön perustuvasti! Se on yks mun tän harkan tavoitteistaki :) Mutta ei oo siis ihan turhaan käyty koulussa...
Mun maikkakin kävi tiistaina, kun sattu olemaan Helsingissä työhommissa. Oli tosi kiva, et se kävi! Se on niin superkiva maikkakin. Ja varmasti oli hänellekin mielenkiintosta nähdä tota Kätilöopistoa, ku se on kuitenkin valtakunnallisesti tunnettu sairaala ja Suomen suurin synnytyssairaala.
No mut sit tähän toiseen aiheeseen.
Mä oon pohtinut tätä paljon ja aattelin, että pitää nyt kirjottaa tämä ulos. Mua nimittäin ärsyttää, että eutanasiaa vastustavat tekee siitä niin negatiivisen asian. Vissiin itse P. Räsänenkin oli puhunu eutanasian yhteydessä myrkystä, joka tappaa.
En siis ihan oikeesti pysty ymmärtämään (ok – en oo tarpeeks asiaan perehtynytkään), että mikä perustelu ois riittävän hyvä sille, että eutanasiaa ei hyväksytä Suomen laissa?
Jos potilas on siinä tilassa, et tiedetään hänen kuolevan, oli aktiivista hoitoa tai ei, ja se kuolema ehkä pelottaa, saattaa olla kivulias, siinä voi kestää tosi kauan tai ihan vaan et potilas on valmis lähtemään, niin miksi hänelle ei voida suoda sitä viimeistä toivetta. Minusta henkilökohtasesti on kauheeta, et puhutaan jostain myrkystä tai siitä, että ois jotenkin lääketieteen vastaista ja että avustetaan itsemurha potilaalle (toki avustettu kuolemahan se kyllä on...). Sillä potilaalla on viimeiseen hengenvetoonsa asti päätösvalta (tai hoitotahto) omasta hoidostaan tai hoitamattomuudestaan.
Mä ajattelen, että jos eutanasian laillistaminen menee läpi, niin siin pitäisi olla sit tietyt kriteerit, milloin se voidaan toteuttaa. Että esimerkiks mä en vois mun menkkakivuissa mennä sairaalaan ja sanoo että mä haluun kuolla, antakaa letaali annos jotain morkkua. Vaan et siinä täytyy niinku oikeesti olla ne lääketieteelliset perusteet. Ja veikkaan, et jos joku toivoo itselleen armokuolemaa, niin hän on ehkä asian miettinyt ja ihan oikeasti haluaa sen itselleen toteutettavan. Tietty sit tulee kyllä mieleen niitäkin mt-keissejä, joissa joku on esimerkiks viidesti yrittänyt tappaa itseään eikä vaan onnistu, eikä sillä oo omasta mielestään mitään syytä elää. Ni onhan toi nyt moraalisesti ja eettisesti ja ihmisoikeudellisesti arveluttavaa, mut mä luotan et joku ratkaisu ja kultainen keskitie tähänkin asiaan löytyy. Mut nostan jo nyt hattua lääkäreille ja niiden arvostelukyvylle!
Näin tulevana sairaanhoitajana mä en jotenkin kestäis ehkä sitä, et mun potilas ois kuolemassa, ja hänet on vain sedatoitu vahvoilla kipulääkkeillä ja sit odotellaan et millon se henki loppuu. Varsinkin, jos kyseessä on esimerkiksi aivokuollut. Tai vaikka syöpäpotilas, joka saattaa kärsiä kivuissaan (tajuttomana?) vielä monia viikkoja ellei kuukausiakin. Tulee niin ihmisarvokysymykset mieleen, et kenen edun mukaista se on? Potilaan? Omaisten? Hoitohenkilökunnan? Sitä sopii miettiä. Mä itse kannatan eutanasian laillistamista, kunhan siihen saadaan järkevät raamit.
Nyt olen puhunut. Muistutan vielä että nää kaikki on mun henkilökohtaisia näkemyksiä ja edustan vain ja ainoastaan itseäni :)
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
vikat meiningit Jorvissa
Vikaa viikkoo viedään viimesessä perustason harkassa!!!
Oon kyl saanut nähdä ja tehdä niin paljon erilaisia juttuja tuolla päivystyksessä, et ohhoh. Vaik aluks aattelinkin, et ei toi oo yhtään mun juttu, ni nyt tälleen jälkeenpäin uudelleen ajateltuna voin sanoo, et on tää varmaan ollu yks parhaista harkoista ihan vaan pelkästään oppimisen takia.
Tajusin sen oikeestaan keskiviikkona, kun näin koululla mun ohjaavan open ja juteltiin semmonen väliarviointi siinä nopeesti. Sit kun Jaana kyseli et no miten on menny ja mitä kaikkee mä oon saanut siel tehdä ja aloin luettelee, ni yhtäkkii tajusin että vitsi mää osaanki paljon juttuja! Työ tekijäänsä opettaa, so they say :)
Tänään kyl tuli tosi nihkee tilanne iltavuoros, kun mul oli oma potilas, ja sit lähin mun "ohjaajan" kaa akuuttivalvontaan, kun sain avustaa pleurapunktiossa. Siel meni sit pari tuntii ja mun oma potilas jäi sitten niiden kahen sairaanhoitajan vastuulle (siitäki kysyin ensin et otatteko tän vastuulle ja sain myöntävän vastauksen). No mähän en siis tiennyt, et kukaan lääkäri ei vuoronvaihdon takia ollutkaan ottanu tätä mun potilasta hoidettavakseen, vaik yhelle lääkärille hänet jo käytiin esittelemässä. Siin olikin sit ollu vaikka mitä vuoronvaihtohässäkkää ynnä muuta, niin tälle mun potilaalle ei sit kukaan lääkäri tehny mitään, ei tutkinut, ei tilannu labroja, ei ottanu kantaa mun kirjauksiin, EI MITÄÄN. Ja sit kun palasin takas parin tunnin jälkeen akuuttivalvonnasta niin sain huudot että mun ois pitäny huolehtii potilas alusta alkaen ja esitellä lääkärille ja kaikkee.
No tietysti tunnollinen kun oon nii hätkähdin ja pahotin mieleni, kun en ollu oikeesti tienny että täs oli infokatkos ja sit ajattelin et se oli oikeesti mun syy... Mitään vakavaa ei siis tapahtunut, ainoastaan sen potilaan hoito viivästyi paril tunnilla. Onneks sit siihen tuli yks tosi kiva hoitaja mun tueks ja lopulta tosi kiva lääkäri myös otti kantaa tän potilaan asioihin ja hommat suju hyvin. Rapsasin sen tosi hyvin ja hoidin hommat loppuun, ni ehkä ne muut ei aattele et oon joku tosi vastuuton ja huono (koska sil hetkel ajattelin niin itse...).
Vastasyntyneet jo oottelee ja oon saanu sähköposteja sieltä! En meinaa malttaa odottaa, et pääsen hoitaa pieniä vaaveja ja perheitä :)
Enkä meinaa tajuta, et viikon päästä alkaa oikeesti mun vika harkka. CRAZY.
Ja ainiin!!! Pakko kertoo kun oon niin ylpee! Meil oli maanantaina lääkelaskut viimestä kertaa eikä niis saanu yhtäkkii käyttää laskinta, vaik aina ennen on saanu. MUT MÄ OSASIN!!! Kaikki meni kerral oikein JA !!! Olin kaikista laskijoista TOKA joka palautti paperin !?!?!? Pitäsköhän alkaa luottaa omiin kykyihinsä XD en ookaan ihan paska matikas wuhuuu :D:DD:D
No niin no jooo. Mut hyvää helmikuun alkua, kevät tuleeee:):):)
Oon kyl saanut nähdä ja tehdä niin paljon erilaisia juttuja tuolla päivystyksessä, et ohhoh. Vaik aluks aattelinkin, et ei toi oo yhtään mun juttu, ni nyt tälleen jälkeenpäin uudelleen ajateltuna voin sanoo, et on tää varmaan ollu yks parhaista harkoista ihan vaan pelkästään oppimisen takia.
Tajusin sen oikeestaan keskiviikkona, kun näin koululla mun ohjaavan open ja juteltiin semmonen väliarviointi siinä nopeesti. Sit kun Jaana kyseli et no miten on menny ja mitä kaikkee mä oon saanut siel tehdä ja aloin luettelee, ni yhtäkkii tajusin että vitsi mää osaanki paljon juttuja! Työ tekijäänsä opettaa, so they say :)
Tänään kyl tuli tosi nihkee tilanne iltavuoros, kun mul oli oma potilas, ja sit lähin mun "ohjaajan" kaa akuuttivalvontaan, kun sain avustaa pleurapunktiossa. Siel meni sit pari tuntii ja mun oma potilas jäi sitten niiden kahen sairaanhoitajan vastuulle (siitäki kysyin ensin et otatteko tän vastuulle ja sain myöntävän vastauksen). No mähän en siis tiennyt, et kukaan lääkäri ei vuoronvaihdon takia ollutkaan ottanu tätä mun potilasta hoidettavakseen, vaik yhelle lääkärille hänet jo käytiin esittelemässä. Siin olikin sit ollu vaikka mitä vuoronvaihtohässäkkää ynnä muuta, niin tälle mun potilaalle ei sit kukaan lääkäri tehny mitään, ei tutkinut, ei tilannu labroja, ei ottanu kantaa mun kirjauksiin, EI MITÄÄN. Ja sit kun palasin takas parin tunnin jälkeen akuuttivalvonnasta niin sain huudot että mun ois pitäny huolehtii potilas alusta alkaen ja esitellä lääkärille ja kaikkee.
No tietysti tunnollinen kun oon nii hätkähdin ja pahotin mieleni, kun en ollu oikeesti tienny että täs oli infokatkos ja sit ajattelin et se oli oikeesti mun syy... Mitään vakavaa ei siis tapahtunut, ainoastaan sen potilaan hoito viivästyi paril tunnilla. Onneks sit siihen tuli yks tosi kiva hoitaja mun tueks ja lopulta tosi kiva lääkäri myös otti kantaa tän potilaan asioihin ja hommat suju hyvin. Rapsasin sen tosi hyvin ja hoidin hommat loppuun, ni ehkä ne muut ei aattele et oon joku tosi vastuuton ja huono (koska sil hetkel ajattelin niin itse...).
Vastasyntyneet jo oottelee ja oon saanu sähköposteja sieltä! En meinaa malttaa odottaa, et pääsen hoitaa pieniä vaaveja ja perheitä :)
Enkä meinaa tajuta, et viikon päästä alkaa oikeesti mun vika harkka. CRAZY.
Ja ainiin!!! Pakko kertoo kun oon niin ylpee! Meil oli maanantaina lääkelaskut viimestä kertaa eikä niis saanu yhtäkkii käyttää laskinta, vaik aina ennen on saanu. MUT MÄ OSASIN!!! Kaikki meni kerral oikein JA !!! Olin kaikista laskijoista TOKA joka palautti paperin !?!?!? Pitäsköhän alkaa luottaa omiin kykyihinsä XD en ookaan ihan paska matikas wuhuuu :D:DD:D
No niin no jooo. Mut hyvää helmikuun alkua, kevät tuleeee:):):)
maanantai 16. tammikuuta 2017
JORVI ja harkkaa etelässä
Moi! Uskokaa tai älkää, näin pian jo palasin asiaan.
Toka viikko Jorvissa on käynnistynyt. Olin viime perjantaina vielä sitä mieltä, että tuun itkemään loppuharjottelun, kun olin niin pihal kaikesta, enkä sen fiiliksen takia tykännyt koko viikosta ja koko hommasta tai harkasta. En saanut kiinni liikkuvista osista enkä hahmottanu mitä kaikkee mun pitää päivystyksessä hoitajana tehdä. Olin vielä eilen illallakin ihan paskana, et en haluu mennä tonne taas aamulla.
Tänään, neljännessä aamuvuorossani mä jotenki valaistuin! Osasin yllättävänkin omatoimisesti hoitaa asioita ja kun sain ekan oman potilaan, niin pääsin oikeesti harjottelemaan sitä yksin toimimista ja sain ajatella rauhassa, et mitä kaikkee tän profiilin potilaalta nyt kuulukaan kysyä. Mä jopa tykkäsin tekemisestäni!
Jorvissa on nyt kokeilussa semmonen systeemi, et mulla oli oma ohjaaja vaan viime viikolla. Tästä päivästä lähtien oon "omillani" niin, että kaikki mun kanssa samassa työvuorossa olevat "ohjaa" mua silleen kollegiaalisesti. En nyt ihan oo varma, et kuka on käytännös vastuussa mun tekemisistä, mut parempi olla mokaamatta sit... :D Saatiin tietää tästä systeemistä jo heti sillon ekana maanantaina, ja mä sain jo sillon paskahalvauksen. Mä en koe itteeni yhtään valmiiks ja osaavaks hoitajaks, enkä koe et selviin kaikesta yksin. Tätä nyt kirjottaessani voin kyl ilosena todeta et hei, selvisinhän mä! Ja koko ajan paremmin ja paremmin!!
Viime viikolla myös jotenkin tuli fiilis, et täällä etelässä ohjataan paljon perusteellisemmin ja paremmin kuin Jyväskylässä. Mulla on kyl ollu ihan paska mäihä mun ohjaajien kanssa parissakin harkassa, mut yleisesti ottaen täällä on tosi eri meininki. Esimerkiks se eka harkkapäivä oli hoitotyön opettajan pitämä aloitusinfo meille kaikille 30:lle opiskelijalle, jotka sillon alotettiin harkka ympäri Jorvia. Lisäks tuol päivystyksessä jengi on tosi kannustavaa ja kaikki on valmiita ohjaamaan ja neuvomaan, myös lääkärit ja laitoshuoltajat. Ei pelkästään mul oo kerrankin hyvä oma ohjaaja, vaan kaikki keiden kanssa viime viikollakin perehdyin oli super aktiivisia ja oikeesti anto mulle monia tilaisuuksia nähä uutta ja tehdä juttuja ite. Ihan toista, mihin Jyppilässä totuin... :)
No mitä toi ite harkka sit on ollu... Kyllähän mä edelliseenki tekstiin laitoin sen, et kiire ja hätä ja apua-apua. No. Kertaakaan ei oo viel ollu kiire. Kahtena iltana oli jopa tylsää, kun ei ollu potilaita. Toisaalta sit on kyllä päiviä, kun tekeminen ei lopu ja potilaita menee ja tulee aika vauhdilla. Tänään oli semmonen päivä, ja tajusin sen vasta noin klo 13 kun maha murisi, et joo kerkeisköhän sitä syömäänkin tänään! Et tänään oli kyl kiva päivä harkassa. Toivottavasti näitä tulee lisää :) Mutta siis tarkkailussa seurataan vitaaleja, tilataan labroja ja muita tutkimuksia, kanyloidaan, katetroidaan, lääkitään, jutellaan, ... , ihan perus hoitotyötä! Sit hätäpotilaat on erikseen, niistä mul ei oo viel kokemusta. Samoin aulahoitajan työ on suht hämärän peitossa, vaik käytiin tutustumassa niidenki reviiriin pikasesti. Anyway, ei mitään ydinfysiikkaa kun vaan oppii tavoille!
Sit viel yks mieltä ylentävä juttu oli viime viikolla! Mähän siis meen kevään vikana harkkana sinne lasten ja nuorten syöpätaudeille niin sain sieltä sähköpostia osastonhoitajalta. En ollu muistanu täydentää jobstepis mun cv:tä, niin hän kyseli et mitä harjotteluja oon tehnyt. Lisäks hän oli tosi kiinnostunut, et miks mä haluan just sinne harkkaan ja miten päädyin Jyväskylästä (lol, oikeesti Vantaalta.....) Helsinkiin harkkaan. Sit vielä kirjotti, et virallinen info tulee paria viikkoa ennen harkkaa, mutta haluaa jo nyt toivottaa mut lämpimästi tervetulleeksi heille harjotteluun. SIIS?? Voinkohan enää levollisemmin mielin odottaa jotain noinkin rankalta kuulostavaa harkkaa :) JKL, ota mallia.
ps. Jorvissa on ihan älyttömän hyvät kasvissafkat. Jos joka paikas ois noin hyvät kasvispöperöt, voisin luopuu lihasta helposti!!!! Ravioli-ravintolat, 5/5.
pps. JAMK tj90
Toka viikko Jorvissa on käynnistynyt. Olin viime perjantaina vielä sitä mieltä, että tuun itkemään loppuharjottelun, kun olin niin pihal kaikesta, enkä sen fiiliksen takia tykännyt koko viikosta ja koko hommasta tai harkasta. En saanut kiinni liikkuvista osista enkä hahmottanu mitä kaikkee mun pitää päivystyksessä hoitajana tehdä. Olin vielä eilen illallakin ihan paskana, et en haluu mennä tonne taas aamulla.
Tänään, neljännessä aamuvuorossani mä jotenki valaistuin! Osasin yllättävänkin omatoimisesti hoitaa asioita ja kun sain ekan oman potilaan, niin pääsin oikeesti harjottelemaan sitä yksin toimimista ja sain ajatella rauhassa, et mitä kaikkee tän profiilin potilaalta nyt kuulukaan kysyä. Mä jopa tykkäsin tekemisestäni!
Jorvissa on nyt kokeilussa semmonen systeemi, et mulla oli oma ohjaaja vaan viime viikolla. Tästä päivästä lähtien oon "omillani" niin, että kaikki mun kanssa samassa työvuorossa olevat "ohjaa" mua silleen kollegiaalisesti. En nyt ihan oo varma, et kuka on käytännös vastuussa mun tekemisistä, mut parempi olla mokaamatta sit... :D Saatiin tietää tästä systeemistä jo heti sillon ekana maanantaina, ja mä sain jo sillon paskahalvauksen. Mä en koe itteeni yhtään valmiiks ja osaavaks hoitajaks, enkä koe et selviin kaikesta yksin. Tätä nyt kirjottaessani voin kyl ilosena todeta et hei, selvisinhän mä! Ja koko ajan paremmin ja paremmin!!
Viime viikolla myös jotenkin tuli fiilis, et täällä etelässä ohjataan paljon perusteellisemmin ja paremmin kuin Jyväskylässä. Mulla on kyl ollu ihan paska mäihä mun ohjaajien kanssa parissakin harkassa, mut yleisesti ottaen täällä on tosi eri meininki. Esimerkiks se eka harkkapäivä oli hoitotyön opettajan pitämä aloitusinfo meille kaikille 30:lle opiskelijalle, jotka sillon alotettiin harkka ympäri Jorvia. Lisäks tuol päivystyksessä jengi on tosi kannustavaa ja kaikki on valmiita ohjaamaan ja neuvomaan, myös lääkärit ja laitoshuoltajat. Ei pelkästään mul oo kerrankin hyvä oma ohjaaja, vaan kaikki keiden kanssa viime viikollakin perehdyin oli super aktiivisia ja oikeesti anto mulle monia tilaisuuksia nähä uutta ja tehdä juttuja ite. Ihan toista, mihin Jyppilässä totuin... :)
No mitä toi ite harkka sit on ollu... Kyllähän mä edelliseenki tekstiin laitoin sen, et kiire ja hätä ja apua-apua. No. Kertaakaan ei oo viel ollu kiire. Kahtena iltana oli jopa tylsää, kun ei ollu potilaita. Toisaalta sit on kyllä päiviä, kun tekeminen ei lopu ja potilaita menee ja tulee aika vauhdilla. Tänään oli semmonen päivä, ja tajusin sen vasta noin klo 13 kun maha murisi, et joo kerkeisköhän sitä syömäänkin tänään! Et tänään oli kyl kiva päivä harkassa. Toivottavasti näitä tulee lisää :) Mutta siis tarkkailussa seurataan vitaaleja, tilataan labroja ja muita tutkimuksia, kanyloidaan, katetroidaan, lääkitään, jutellaan, ... , ihan perus hoitotyötä! Sit hätäpotilaat on erikseen, niistä mul ei oo viel kokemusta. Samoin aulahoitajan työ on suht hämärän peitossa, vaik käytiin tutustumassa niidenki reviiriin pikasesti. Anyway, ei mitään ydinfysiikkaa kun vaan oppii tavoille!
Sit viel yks mieltä ylentävä juttu oli viime viikolla! Mähän siis meen kevään vikana harkkana sinne lasten ja nuorten syöpätaudeille niin sain sieltä sähköpostia osastonhoitajalta. En ollu muistanu täydentää jobstepis mun cv:tä, niin hän kyseli et mitä harjotteluja oon tehnyt. Lisäks hän oli tosi kiinnostunut, et miks mä haluan just sinne harkkaan ja miten päädyin Jyväskylästä (lol, oikeesti Vantaalta.....) Helsinkiin harkkaan. Sit vielä kirjotti, et virallinen info tulee paria viikkoa ennen harkkaa, mutta haluaa jo nyt toivottaa mut lämpimästi tervetulleeksi heille harjotteluun. SIIS?? Voinkohan enää levollisemmin mielin odottaa jotain noinkin rankalta kuulostavaa harkkaa :) JKL, ota mallia.
ps. Jorvissa on ihan älyttömän hyvät kasvissafkat. Jos joka paikas ois noin hyvät kasvispöperöt, voisin luopuu lihasta helposti!!!! Ravioli-ravintolat, 5/5.
pps. JAMK tj90
lauantai 7. tammikuuta 2017
kohta ready
Pitkästä aikaa täällä! Oon miettiny monesti, et voi kun ois kirjotettavaa, mut en oo saanu aikaseks. Nyt. Koska tarttee päästä purkaa jännitystä kirjottamalla.
Eka nopee tsekkaus miten mun syksy meni. Eli koulua (laajavastuinen hoitotyö) oli lokakuun loppuun ja sit mul oli marraskuussa kotihoidon harkka ja joulukuuksi olin varannu Tampereelta terveyskeskuksesta sairaanhoitajan vastaanottoharkan. Sinne en menny, ku en pystyny muiden juttujen takii olee pois pkseudulta (enkä oikeesti ees halunnu järkätä sitä onnistumaan). Joten nyt noista perusharkoista enää se on edessä, muutenhan ei oo ku syventävät harkat!! Ja muuten syksy meni hyvin, sika nopeesti, mut oli ihan ok harkkakin kotihoidossa. Se vaan ei oo mun cup of tea mut oli se ihan ok. Ja tein muutamat rästitki pois alta syksyn aikana, et kyl meni ihan hyvin :D.
Syksyl myös piti valita toi suuntautuminen ja mä oon ihan pihalla. Aika selkeesti mul oli rajautunu, et mihin lähen, ja sit lopulta järki sanoi kumman valitsen. Meidän suuntaavien opintojen optima-työtila on ihan seko, enkä tiiä käytännös yhtään et mihin piti ilmottautua ja missä pitää olla ja monelta. Muuta ku 23.1. klo 8.15.
Joka tapauksessa! Huomenna maanantaina 9.1. alotan siis ton mun vikan perusharkan ja se kyl tulee olee varmaan suht hasardia shittiä. Meen nimittäin Jorvin päivystykseen. CRAZY?!?! Mä? Päivystykseen?? Oon siis alusta asti ollut sitä mieltä, et mua ei oo luotu nopeisiin tilanteisiin hoitotyössä, ja nyt meen päivystykseen :D:D:D Noh saanpahan nyt harkan tehtyy tääl eteläs joten kaipa tuoki tossa menee.
Sit alkaaki vika 10 viikkoo koko mun opinnoissa. Viikolta 6 alkaa lasten ja nuorten hoitotyöhön syventävät harjottelut ja en voi vielkään oikein tajuta kuinka hiton hyvät harkkapaikat mä sain. Meen vastasyntyneiden teholle (taas <3) ja sit lasten ja nuorten syöpä- ja veritautiosastolle. Tulee olee niin opettavaiset vikat viikot et ei mitään järkee. Mut odotan silti tosi innolla noita harkkoja! Haastan itteni nimittäin ihan täysillä henkisesti tos hommas.
Telkkaris tuli täl viikol Elossa24h -sarja, ja siin oli pieni tyttö, joka meni leikkaukseen ja häntä pelotti kovasti vaikka isi oli vieressä, niin mä pillitin kotona ku katoin sitä ja mietin, et voi luoja minkä valitsinkaan, ku en kestä ku telkkaris lapsi itkee ja pelkää ni mitenkäs sit kun oon ite tossa lapsen vieres paikan päällä? No. Itken jos itkettää. Kai se niin menee.
Mut tosta vastaanottoharkasta... En ees tiiä mikä mua silleen jännittää. Oon pohtinu tätä paljon ja mul kyllä on ihan hyvii syitä miks voinkin jännittää: viimeks kun olin sairaalas harkassa, ni oli vuos 2016 ja olikohan kuukausi toukokuu. Eli aikaa on kulunut sairaalaympäristöstä jo jonkin verran. Toisena merkittävänä tekijänä on tietty Jorvi. Vieras talo, vieras ympäristö! Oon ollu Jorvis kahdesti elämässäni: ekan kerran moikkaamas mun joukkuekaveria kun hän sairastu diabetekseen vuonna 2007 (??) ja tokan kerran vuonna 2013 kun hyvästelin mummon. Jep. Sit must kyl sekin vaikuttaa harkan alkuun, et tää on eka harkka, kun en oikeesti tiiä ketään kaverii joka tulis samaan paikkaan! Aiemmin oon ollu aina jonku luokkalaisen kaa vähintää samal harkkajaksolla vaik ei oiskaan ollu samalla osastolla. Nyt -- tiiän, et muita opiskelijoita tulee -- en tunne ketään. (Joo, mul onkin sikana vaikeuksii tutustuu uusiin ihmisiin.... :P).
No mutta kuitenkin. Jännittää enemmän kun aiemmin. Mut kyl se varmasti siitä! Tulee tosi tiukka kevät kalenterin osalta, kun 14 viikkoo harkkaa + käynnit Jyväskylässä aluks aika tiuhaan + 31 sarjapeliä + treenit x3/vko. Että ei varmaan tuu tylsää :D
Myös jos tätä tahtia kirjottelen blogiin, ni ehkä ens kerralla oon jo valmis! Ei vaan kyl mä koitan tsemppaa, tää on nii hyvä tapa purkaa tunteita ja muutenki sisältöä ainakin pitäis irrota nyt tonne pääsiäiseen asti joka viikolle oman postauksen verran. Eri asia ehinkö, mut koitan skarppaa.
Tsemppii kevääseen kaikki!! Mä oon ihan kohta valmis!!
Eka nopee tsekkaus miten mun syksy meni. Eli koulua (laajavastuinen hoitotyö) oli lokakuun loppuun ja sit mul oli marraskuussa kotihoidon harkka ja joulukuuksi olin varannu Tampereelta terveyskeskuksesta sairaanhoitajan vastaanottoharkan. Sinne en menny, ku en pystyny muiden juttujen takii olee pois pkseudulta (enkä oikeesti ees halunnu järkätä sitä onnistumaan). Joten nyt noista perusharkoista enää se on edessä, muutenhan ei oo ku syventävät harkat!! Ja muuten syksy meni hyvin, sika nopeesti, mut oli ihan ok harkkakin kotihoidossa. Se vaan ei oo mun cup of tea mut oli se ihan ok. Ja tein muutamat rästitki pois alta syksyn aikana, et kyl meni ihan hyvin :D.
Syksyl myös piti valita toi suuntautuminen ja mä oon ihan pihalla. Aika selkeesti mul oli rajautunu, et mihin lähen, ja sit lopulta järki sanoi kumman valitsen. Meidän suuntaavien opintojen optima-työtila on ihan seko, enkä tiiä käytännös yhtään et mihin piti ilmottautua ja missä pitää olla ja monelta. Muuta ku 23.1. klo 8.15.
Joka tapauksessa! Huomenna maanantaina 9.1. alotan siis ton mun vikan perusharkan ja se kyl tulee olee varmaan suht hasardia shittiä. Meen nimittäin Jorvin päivystykseen. CRAZY?!?! Mä? Päivystykseen?? Oon siis alusta asti ollut sitä mieltä, et mua ei oo luotu nopeisiin tilanteisiin hoitotyössä, ja nyt meen päivystykseen :D:D:D Noh saanpahan nyt harkan tehtyy tääl eteläs joten kaipa tuoki tossa menee.
Sit alkaaki vika 10 viikkoo koko mun opinnoissa. Viikolta 6 alkaa lasten ja nuorten hoitotyöhön syventävät harjottelut ja en voi vielkään oikein tajuta kuinka hiton hyvät harkkapaikat mä sain. Meen vastasyntyneiden teholle (taas <3) ja sit lasten ja nuorten syöpä- ja veritautiosastolle. Tulee olee niin opettavaiset vikat viikot et ei mitään järkee. Mut odotan silti tosi innolla noita harkkoja! Haastan itteni nimittäin ihan täysillä henkisesti tos hommas.
Telkkaris tuli täl viikol Elossa24h -sarja, ja siin oli pieni tyttö, joka meni leikkaukseen ja häntä pelotti kovasti vaikka isi oli vieressä, niin mä pillitin kotona ku katoin sitä ja mietin, et voi luoja minkä valitsinkaan, ku en kestä ku telkkaris lapsi itkee ja pelkää ni mitenkäs sit kun oon ite tossa lapsen vieres paikan päällä? No. Itken jos itkettää. Kai se niin menee.
Mut tosta vastaanottoharkasta... En ees tiiä mikä mua silleen jännittää. Oon pohtinu tätä paljon ja mul kyllä on ihan hyvii syitä miks voinkin jännittää: viimeks kun olin sairaalas harkassa, ni oli vuos 2016 ja olikohan kuukausi toukokuu. Eli aikaa on kulunut sairaalaympäristöstä jo jonkin verran. Toisena merkittävänä tekijänä on tietty Jorvi. Vieras talo, vieras ympäristö! Oon ollu Jorvis kahdesti elämässäni: ekan kerran moikkaamas mun joukkuekaveria kun hän sairastu diabetekseen vuonna 2007 (??) ja tokan kerran vuonna 2013 kun hyvästelin mummon. Jep. Sit must kyl sekin vaikuttaa harkan alkuun, et tää on eka harkka, kun en oikeesti tiiä ketään kaverii joka tulis samaan paikkaan! Aiemmin oon ollu aina jonku luokkalaisen kaa vähintää samal harkkajaksolla vaik ei oiskaan ollu samalla osastolla. Nyt -- tiiän, et muita opiskelijoita tulee -- en tunne ketään. (Joo, mul onkin sikana vaikeuksii tutustuu uusiin ihmisiin.... :P).
No mutta kuitenkin. Jännittää enemmän kun aiemmin. Mut kyl se varmasti siitä! Tulee tosi tiukka kevät kalenterin osalta, kun 14 viikkoo harkkaa + käynnit Jyväskylässä aluks aika tiuhaan + 31 sarjapeliä + treenit x3/vko. Että ei varmaan tuu tylsää :D
Myös jos tätä tahtia kirjottelen blogiin, ni ehkä ens kerralla oon jo valmis! Ei vaan kyl mä koitan tsemppaa, tää on nii hyvä tapa purkaa tunteita ja muutenki sisältöä ainakin pitäis irrota nyt tonne pääsiäiseen asti joka viikolle oman postauksen verran. Eri asia ehinkö, mut koitan skarppaa.
Tsemppii kevääseen kaikki!! Mä oon ihan kohta valmis!!
lauantai 1. lokakuuta 2016
TÄYSTYRMÄYS
No jaa taas se on lokakuu! Tänään oon virallisesti taas vantaalainen. Aika hassuu. Kaks vuotta ja 10 kuukautta sitten oon viimeks ollu vantaalainen! No mut tää on just hyvä:)
No mutta joo. Täl viikolla kouluu ei ollukaan perjantaina vaan keskiviikkona, mikä ärsytti mua (kuten aina mua ärsyttää joku) koska opiskelijoiden pitää aina joustaa. No, se päivä meni koulus ihan kivasti eikä se lopult niin huono juttu ollukaan, et opiskeltiin keskiviikkona. Kävin ke-iltana istumassa Kypärämäen koulun salissa pari tuntia, kun vanhat junnut treenas siellä! Sain myös lahjaks yhdelt junnulta Geisha-rasian :'). Illan vietinki todella ex tempore meiningillä Kortepohjassa erkkaopiskelijoiden kanssa, ku sattumalta vanhoja tuttuja tuli Jyväskylään ja oli ihan sika hauskaa hengaa niiden kaa. Oli niin hauska ilta ja oli kiva tutustuu myös uusiin ihmisiin! Ja vaihteeks viettää iltaa miesseurassa, kun tuntuu, et joka paikas ympärillä on vaan naisia :D
Torstaina oli sit approt ja käytiin päiväl Annin ja Maran kaa ostamassa tarpeita illalle. Esim viinii, mut myös irtoripset ja uusia meikkejä, kiitos Sokos 3+1... Olin etukäteen jo päättänyt, et otan iisisti ja suoritan tutkinnon puoliks vedellä, koska oon ollu pari viikkoa jo flunssassa. Kotona sit eka laittautumaan ja Maran luo alottelee, meiän lähtö oli 18.45 mistä lopulta meinattiin myöhästyä! Puolijuoksulla ehittiin kyl ihan hyvin, ja siitä alkokin sit semmonen approilta että huh huh. Oltiin ootettu näitä approja erityisen paljon, koska mun vikat Jyväskylässä ja come on ANTTI TUISKU oli jatkoilla!!!! Se on vähän niinku meiän inside-juttu toi anatude. No mut niin.
Ekaan baariin matkalla törmäsin yhteen kaveriin, jonka kanssa oltiin keväällä gynen polilla samaan aikaan harkassa. Minttu sit jäi meiän kaa hengaa, ja käytiin juomas Sohwissa shotit yhessä. Sohwista kadun toiselle puolelle Ylä-Ruthiin, siel kaks shottii nassuun ja matka jatku. Ennen baareihin menoo käytiin nopee Mintulla vessassa, kun se asu ihan noiden baarien vieressä. Päästiin melkein kompassille asti, ku rupesin miettii että miten ihmees oon näin humalassa ja olo tosi huono. Muistan kyl, et jäätiin seisoo keskelle katuu ja tiiän mistä juteltiin, sit mentiin katokseen pois kaatosateesta, OP-pankin eteen seisomaan ja jatkamaan juttua. En tiiä kuinka kauan tos on aikaa menny, mutta yhtäkkiä muistan et mul on lähteny jalat alta ja vaan istuin ihan kuutamolla siinä maassa. Minttu kyseli et mikä mul on ja oonko ok, mut en oo vissiin vastannu mitään. Sit aloin oksentaa, ja oksensin kolmen tunnin ajan tosi rajusti. Aikaspeksit on tosi hämärän peitossa, mutta ekan "apua"-viestin oon lähettänyt klo 19.34, ja sen muistan, et sillon istuin jo maassa.
Mä en tiedä, miten päädyin taksiin, Minttu oli kuulemma joutunu taluttaa mut ihan kunnolla sinne. Pääsin sattumalta kotona rappuun sisälle, kun joku tuli ulos samaan aikaan. Seuraava muistikuva on oman kotioven edestä, kun herään siihen et joku tökkii mua olkapäähän ja kysyy, onks mul kaikki ok. En tiiä mitä oon siihen vastannut, mut tiedän, et se tyttö meni siihen viereiseen kämppään. Sit oon taas nukkunut hetken ja kun heräsin uudelleen, kaivelin taskuja ja tajusin, et ahaa tän takia oon oven ulkopuolella... Avaimia ei siis ollu missään, eikä mun kangaskassiakaan. No, onneks puhelin oli, aloin sit soitella ihmisille ja laitoin viestiä ties kenelle. Joskus 22.40 aikaan oon päässyt kotiin, kun olin ymmärtäny soittaa Koasin huoltoon, et tulee avaa oven. Siitä ei menny kauaa, kun kämppiskin saapui kotiin, kun olin sillekin viestittänyt, et voitko auttaa. Istuin jonkun aikaa kuumassa suihkussa täristen, ehkä kylmyydestä, pelosta, nestehukasta, ja vaan itkin. Tässäkään ei oo hajuakaan ajankulusta, mut iskän kans oon viestittänyt klo 22.11 alkaen, ja kämppikselle oon lähettäny ovenavauspyynnön klo 21.41.
Suihkun jälkeen olin yhtäkkiä tosi selvä ja voin paljon paremmin. Olin soittanut aikasemmin häkeen, ja sieltä muistan et mulle sanottiin että pidä puhelin päällä, poliisi ottaa suhun yhteyttä. Niin se ottikin, ja juttelin poliisin kanssa mielestäni kauheen kauan. Todellisuudessa se oliki reilu 10 minuuttia.. :D Ennen nukahtamista oon vielä viestittänyt Jannalle, päivittänyt facebookia, soittanut Visan korttisulkupalveluun ja sulkenut maksukortin.
Illan aikana mä en oo tajunnu mistään mitään, mut oon kirjottanut selkeitä viestejä, oon pystynyt puhuu puhelimessa ja tajunnut pyytää apua. Kroppa vaan ei toiminut, ja päällimmäinen tunne on koko ajan ollut pelko. En tiedä mitä oon kroppaani saanut, mut mä olin aivan kauheessa jamassa. Poliisikin sano, et onneks en jäänyt yksin, ties mitä mulle oltais voitu tehdä vielä lisäks... Eli kiitos Minttu, Jukka, Anni (joka soitteli monta kertaa ja varmisteli et pääsen turvaan <3), iskä ja kämppis-Jaana! Pelastitte mut.
Aamul kun heräsin joskus puolen seiskan aikaan, olin tosi hyvävointinen. Laitettiin Maran kaa viestiä sillon, ja selvis, et hänetki oltiin tyrmätty pari tuntia mua myöhemmin ja ihan eri baarissa. Kun reilun tunnin päästä siitä nousin ylös ni se huono olo iski ihan täysii. Koitin juoda vettä, mut se oksetti mua niin paljon, et en voinu juoda sitäkään
. Koitin tehä aamupalaa, mut kesken kaiken juoksin vessaan ja oksensin vielä lisää sappinestettä ulos. Sit olo helpottui. Oli selvinny, et mun kassi oli jäänyt illalla taksiin ja kassi oli nyt Mintulla. Mul oli sille aamulle tehtävänä siivota kämppä, käydä palauttaa avain Koasille ja ehtiä junaan kohti kotia klo 10.13. Olin vähän ysin jälkeen kaikkien kamojeni kanssa Mintun oven takana. Olin siel 45 minuuttia, ennen kuin sain herätettyä ne ja oven auki. Äkkiä juosten koasille, kirkkopuiston tolpalta taksi ja matkakeskukselle. Olin asemalla 10.11. Kotona 14.45.
Mun olo oli niin huono, kamat paino aivan helkkaristi, haisin pahalle ja näytin kauheelle. Selvisin silti. Mut oli kyl tosi rankka vuorokausi.
En tajuu, kuka saa toisten tyrmäämisestä jotain hupia, mut täytyy olla päästä pipi ihminen. En vihaa ketään, mutta en toivois edes vihaamalleni ihmiselle tollasta kokemusta. Mä pääsin vielä suht helpolla, mut herranjumala sentään että oli kauheeta. En jotenkaan vieläkään tajuu, et se olin minä siinä rapussa omassa oksennuksessani. En tiiä tajuunko ikinä, koska olin niin sekasin, mut se oli vaan ihan super pelottavaa. Kamalinta varmaan täs on se, et luulen saaneeni kaikki shotit suoraan tiskiltä. Jollain on tietysti ollu joku pari sekuntia aikaa heittää shotin sekaan jotain, mut vissiin se on riittänyt. Noh, oon voimissani ja ihan kunnossa, yhen kokemuksen rikkaampana, mut en saanu Laudaturia! :( XD Toisin kun Anni, joka huolehti tyrmätystä Marasta, tyrmätystä minusta ja siinä ohessa vielä itse suoritti übertohtorin tutkinnon XD !!! Mikä muija!!!! Huikeeta!!
Rikosilmotusta en voinut tehä, koska en pysty kohdistaa sitä kehenkään, mut Jyväskylän poliisi tietää tästä ja ai vitsi et oli miellyttävä poliisi muutenkin. Se rauhotti mua niin paljon, kyseli tarkkaan kysymyksiä ja oikeesti otti mut tosissaan ja muistutti vielä, et kiitä ystäviäs ettet jäänyt yksin. Niin oon tehnytkin, mut vielä kerran KIITOS. Ja pitäkää huolta toisistanne ja kun ootte baaris niin älkää jättäkö juomianne yksin.
Kaikist jotenki lohduttavinta on se, et mut otettiin oikeesti tosissaan. Voin kuvitella, kuinka monta nuorta kännistä tyttöö häke, taksikuskit tai poket saa joka viikko hoitaakseen. Mut mul oli tunne, että musta huolehdittiin ja että mut otettiin oikeesti tosissaan. Jopa se koasin huoltomies oli sympaattinen ja ymmärtäväinen. Seuraavana aamuna ensin bussikuski oli ystävällinen, kun odotti et pääsen kantamuksieni kaa istumaan, ja sit myös taksikuski oli huolissaan ja suutahti, et jumalauta eikö nää tyrmäyskeissit jo lopu. Et oikeesti, kaikki maassa makaavat päihtyneet ihmiset ei oo aina itse aiheuttaneet oloaan!!
Mut tästä suunta eteenpäin! Voi olla, et en hetkeen käy missään baarissa. Tai sit käyn, esim ens viikol Lontoossa.......
No mutta joo. Täl viikolla kouluu ei ollukaan perjantaina vaan keskiviikkona, mikä ärsytti mua (kuten aina mua ärsyttää joku) koska opiskelijoiden pitää aina joustaa. No, se päivä meni koulus ihan kivasti eikä se lopult niin huono juttu ollukaan, et opiskeltiin keskiviikkona. Kävin ke-iltana istumassa Kypärämäen koulun salissa pari tuntia, kun vanhat junnut treenas siellä! Sain myös lahjaks yhdelt junnulta Geisha-rasian :'). Illan vietinki todella ex tempore meiningillä Kortepohjassa erkkaopiskelijoiden kanssa, ku sattumalta vanhoja tuttuja tuli Jyväskylään ja oli ihan sika hauskaa hengaa niiden kaa. Oli niin hauska ilta ja oli kiva tutustuu myös uusiin ihmisiin! Ja vaihteeks viettää iltaa miesseurassa, kun tuntuu, et joka paikas ympärillä on vaan naisia :D
Torstaina oli sit approt ja käytiin päiväl Annin ja Maran kaa ostamassa tarpeita illalle. Esim viinii, mut myös irtoripset ja uusia meikkejä, kiitos Sokos 3+1... Olin etukäteen jo päättänyt, et otan iisisti ja suoritan tutkinnon puoliks vedellä, koska oon ollu pari viikkoa jo flunssassa. Kotona sit eka laittautumaan ja Maran luo alottelee, meiän lähtö oli 18.45 mistä lopulta meinattiin myöhästyä! Puolijuoksulla ehittiin kyl ihan hyvin, ja siitä alkokin sit semmonen approilta että huh huh. Oltiin ootettu näitä approja erityisen paljon, koska mun vikat Jyväskylässä ja come on ANTTI TUISKU oli jatkoilla!!!! Se on vähän niinku meiän inside-juttu toi anatude. No mut niin.
Ekaan baariin matkalla törmäsin yhteen kaveriin, jonka kanssa oltiin keväällä gynen polilla samaan aikaan harkassa. Minttu sit jäi meiän kaa hengaa, ja käytiin juomas Sohwissa shotit yhessä. Sohwista kadun toiselle puolelle Ylä-Ruthiin, siel kaks shottii nassuun ja matka jatku. Ennen baareihin menoo käytiin nopee Mintulla vessassa, kun se asu ihan noiden baarien vieressä. Päästiin melkein kompassille asti, ku rupesin miettii että miten ihmees oon näin humalassa ja olo tosi huono. Muistan kyl, et jäätiin seisoo keskelle katuu ja tiiän mistä juteltiin, sit mentiin katokseen pois kaatosateesta, OP-pankin eteen seisomaan ja jatkamaan juttua. En tiiä kuinka kauan tos on aikaa menny, mutta yhtäkkiä muistan et mul on lähteny jalat alta ja vaan istuin ihan kuutamolla siinä maassa. Minttu kyseli et mikä mul on ja oonko ok, mut en oo vissiin vastannu mitään. Sit aloin oksentaa, ja oksensin kolmen tunnin ajan tosi rajusti. Aikaspeksit on tosi hämärän peitossa, mutta ekan "apua"-viestin oon lähettänyt klo 19.34, ja sen muistan, et sillon istuin jo maassa.
Mä en tiedä, miten päädyin taksiin, Minttu oli kuulemma joutunu taluttaa mut ihan kunnolla sinne. Pääsin sattumalta kotona rappuun sisälle, kun joku tuli ulos samaan aikaan. Seuraava muistikuva on oman kotioven edestä, kun herään siihen et joku tökkii mua olkapäähän ja kysyy, onks mul kaikki ok. En tiiä mitä oon siihen vastannut, mut tiedän, et se tyttö meni siihen viereiseen kämppään. Sit oon taas nukkunut hetken ja kun heräsin uudelleen, kaivelin taskuja ja tajusin, et ahaa tän takia oon oven ulkopuolella... Avaimia ei siis ollu missään, eikä mun kangaskassiakaan. No, onneks puhelin oli, aloin sit soitella ihmisille ja laitoin viestiä ties kenelle. Joskus 22.40 aikaan oon päässyt kotiin, kun olin ymmärtäny soittaa Koasin huoltoon, et tulee avaa oven. Siitä ei menny kauaa, kun kämppiskin saapui kotiin, kun olin sillekin viestittänyt, et voitko auttaa. Istuin jonkun aikaa kuumassa suihkussa täristen, ehkä kylmyydestä, pelosta, nestehukasta, ja vaan itkin. Tässäkään ei oo hajuakaan ajankulusta, mut iskän kans oon viestittänyt klo 22.11 alkaen, ja kämppikselle oon lähettäny ovenavauspyynnön klo 21.41.
Suihkun jälkeen olin yhtäkkiä tosi selvä ja voin paljon paremmin. Olin soittanut aikasemmin häkeen, ja sieltä muistan et mulle sanottiin että pidä puhelin päällä, poliisi ottaa suhun yhteyttä. Niin se ottikin, ja juttelin poliisin kanssa mielestäni kauheen kauan. Todellisuudessa se oliki reilu 10 minuuttia.. :D Ennen nukahtamista oon vielä viestittänyt Jannalle, päivittänyt facebookia, soittanut Visan korttisulkupalveluun ja sulkenut maksukortin.
Illan aikana mä en oo tajunnu mistään mitään, mut oon kirjottanut selkeitä viestejä, oon pystynyt puhuu puhelimessa ja tajunnut pyytää apua. Kroppa vaan ei toiminut, ja päällimmäinen tunne on koko ajan ollut pelko. En tiedä mitä oon kroppaani saanut, mut mä olin aivan kauheessa jamassa. Poliisikin sano, et onneks en jäänyt yksin, ties mitä mulle oltais voitu tehdä vielä lisäks... Eli kiitos Minttu, Jukka, Anni (joka soitteli monta kertaa ja varmisteli et pääsen turvaan <3), iskä ja kämppis-Jaana! Pelastitte mut.
Aamul kun heräsin joskus puolen seiskan aikaan, olin tosi hyvävointinen. Laitettiin Maran kaa viestiä sillon, ja selvis, et hänetki oltiin tyrmätty pari tuntia mua myöhemmin ja ihan eri baarissa. Kun reilun tunnin päästä siitä nousin ylös ni se huono olo iski ihan täysii. Koitin juoda vettä, mut se oksetti mua niin paljon, et en voinu juoda sitäkään
Mun olo oli niin huono, kamat paino aivan helkkaristi, haisin pahalle ja näytin kauheelle. Selvisin silti. Mut oli kyl tosi rankka vuorokausi.
En tajuu, kuka saa toisten tyrmäämisestä jotain hupia, mut täytyy olla päästä pipi ihminen. En vihaa ketään, mutta en toivois edes vihaamalleni ihmiselle tollasta kokemusta. Mä pääsin vielä suht helpolla, mut herranjumala sentään että oli kauheeta. En jotenkaan vieläkään tajuu, et se olin minä siinä rapussa omassa oksennuksessani. En tiiä tajuunko ikinä, koska olin niin sekasin, mut se oli vaan ihan super pelottavaa. Kamalinta varmaan täs on se, et luulen saaneeni kaikki shotit suoraan tiskiltä. Jollain on tietysti ollu joku pari sekuntia aikaa heittää shotin sekaan jotain, mut vissiin se on riittänyt. Noh, oon voimissani ja ihan kunnossa, yhen kokemuksen rikkaampana, mut en saanu Laudaturia! :( XD Toisin kun Anni, joka huolehti tyrmätystä Marasta, tyrmätystä minusta ja siinä ohessa vielä itse suoritti übertohtorin tutkinnon XD !!! Mikä muija!!!! Huikeeta!!
Rikosilmotusta en voinut tehä, koska en pysty kohdistaa sitä kehenkään, mut Jyväskylän poliisi tietää tästä ja ai vitsi et oli miellyttävä poliisi muutenkin. Se rauhotti mua niin paljon, kyseli tarkkaan kysymyksiä ja oikeesti otti mut tosissaan ja muistutti vielä, et kiitä ystäviäs ettet jäänyt yksin. Niin oon tehnytkin, mut vielä kerran KIITOS. Ja pitäkää huolta toisistanne ja kun ootte baaris niin älkää jättäkö juomianne yksin.
Kaikist jotenki lohduttavinta on se, et mut otettiin oikeesti tosissaan. Voin kuvitella, kuinka monta nuorta kännistä tyttöö häke, taksikuskit tai poket saa joka viikko hoitaakseen. Mut mul oli tunne, että musta huolehdittiin ja että mut otettiin oikeesti tosissaan. Jopa se koasin huoltomies oli sympaattinen ja ymmärtäväinen. Seuraavana aamuna ensin bussikuski oli ystävällinen, kun odotti et pääsen kantamuksieni kaa istumaan, ja sit myös taksikuski oli huolissaan ja suutahti, et jumalauta eikö nää tyrmäyskeissit jo lopu. Et oikeesti, kaikki maassa makaavat päihtyneet ihmiset ei oo aina itse aiheuttaneet oloaan!!
Mut tästä suunta eteenpäin! Voi olla, et en hetkeen käy missään baarissa. Tai sit käyn, esim ens viikol Lontoossa.......
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)